"Tehkää niinkuin tahdotte; minä olen tehnyt voitavani."
"Suoraan puhuakseni — teidän keskustelunne eilen illalla minua huvitti ja ihastutti."
"Tiedän sen; sellaiset luonteet kuin teidän ovat mysterioihin viehätetyt."
Glyndonia kiusottivat nämä sanat, vaikka niiden äänenpainossa ei ollut mitään ylenkatsetta.
"Minä näen, ettette pidä minua ystävyytenne arvoisena. Olkoon menneeksi. Hyvästi!"
Zanoni vastasi kylmästi hyvästijättöön ja englantilaisen ratsastaessa tiehensä hän palasi kasvejansa tarkastelemaan.
Samana iltana Glyndon tapansa mukaan meni teatteriin. Hän seisoi näyttämön takana katsellen Violaa, joka näytteli erästä loistavinta osaansa. Sali kaikui kättentaputuksia. Glyndon joutui hurmauksiin nuorukaisen intohimosta ja nuorukaisen ylpeydestä. Hän ajatteli: "Tämä ihana olento on tuleva minun omakseni."
Seisoessaan näin vaipuneena suloisiin unelmiin hän tunsi olallaan keveän kosketuksen: hän kääntyi ja näki Zanonin. "Te olette vaarassa", sanoi tämä. "Älkää menkö jalkaisin kotiin tänä iltana tai älkää ainakaan menkö yksin."
Ennenkuin Glyndon toipui ällistyksestään, katosi Zanoni, ja kun englantilainen taas näki hänet, oli hän erään napolilaisen ylimyksen aitiossa, minne Glyndon ei voinut häntä seurata. Viola tuli nyt näyttämöltä ja Glyndon kiiruhti häntä puhuttelemaan tavallista suuremmalla lämmöllä. Mutta Viola vastoin entistä ystävällistä käytöstään kääntyi nyt selvällä tuskastumisella ihailijansa luota. Vetäen syrjään Gionettan, joka alituisesti seurasi häntä teatteriin, sanoi Viola totisena kuiskaten:
"Oi Gionetta! Hän on täällä taas! — muukalainen, josta minä puhuin — ja taas hän yksin koko teatterissa on taputtamatta minulle."