"Kuka hän on, lemmittyni?" sanoi eukko hyväilevästi. Hän on tosiaan tyhmä — ei kannata häntä ajatella."
"Ei kannata ajatella, Gionetta!" vastasi Viola — "ei kannata ajatella! Voi, olla häntä ajattelematta tuntuisi samalta kuin jos jättäisi kaikki ajatukset."
Jo kutsuttiin näyttämölle Signora Pisania. "Hanki tietoa hänen nimestään, Gionetta", sanoi Viola astuen hitaasti näyttämölle Glyndonin ohi, joka häntä katseli surullisen moittivasti.
Se kohtaus, johon näyttelijätär nyt astui, oli viimeinen loppusuoritus, missä hänen erinomainen äänensä ja taiteelliset lahjansa erityisesti loistivat esiin. Sali riippui kiinni joka sanassa hiiskumattomana jumaloiden, mutta Violan silmät etsivät ainoastaan yhden tyynen ja liikutuksesta vapaan katselijan silmiä: hän näytteli kuin haltioissaan oleva. Zanoni kuunteli ja seurasi tarkkaavasti, mutta ei osottanut mitään suosion merkkiä; ei mikään tunne kirkastanut hänen kylmää ja puolittain halveksivaa katsantoaan. Violalla oli näyteltävänä sellaisen naisen rooli, joka rakastaa vastarakkautta saamatta, eikä hän koskaan ollut niin syvästi kiintynyt osaansa kuin nyt. Hänen kyyneleensä olivat todellisia, hänen tuskansa oli luonnollinen: sitä oli miltei kauheata katsella. Hänet kannettiin näyttämöltä menehtyneenä ja taintuneena ja häntä seurasi sellainen ihastuksen myrsky, ettei moista ole monasti kuultu. Väki nousi seisaalleen — nenäliinoja liehutettiin — seppeleitä ja kukkia heitettiin näyttämölle — miehet pyyhkivät silmiään ja naiset nyyhkyttivät ääneen.
"Taivaan nimessä", sanoi eräs nuori ylhäinen napolilainen, "hän on sytyttänyt minua enempi kuin voin kestää. Tänä iltana, juuri tänä iltana hän on oleva minun! Oletko järjestänyt kaikki, Mascari?"
"Kaikki, signor. Entäs nuori englantilainen?"
"Tuo pöyhkeä tyhmyri! Niinkuin jo ennen sanoin, saakoon hänen verensä vuotaa hänen tyhmyytensä tähden. Minä en tahdo kilpailijaa."
"Mutta ajatelkaa: englantilainen! Ainahan pidetään sellaista hälinää englantilaisen ruumiista."
"Tuhma! Eikö meri ole kylliksi syvä tai maa kylliksi vaitelias, että se kätkee kuolleen miehen? Meidän palkatut rosvomme ovat ääneti kuin hauta. Ja minä! — kuka uskaltaisi epäillä, kuka syyttää prinssi di ——? Pane toimeen — tänä iltana. Minä uskon hänet sinulle — rosvot ovat hänen murhanneet. Ymmärräthän; maakunta on täynnä niitä; ryöstä ja riisu hänet puhtaaksi, että paremmin uskotaan. Ota kolme miestä. Muut olkoot minun saatossani."
Mascari kohotti olkapäitään ja kumarsi alistuvasti.