Shakespeare, Myrsky.
Seuraavana päivänä Glyndon käänsi askeleensa Zanonin palatsia kohti. Nuorukaisen mielikuvitus, joka luonnostaankin oli herkkä, oli nyt erityisesti kiihtynyt siitä vähästä, mitä hän oli nähnyt ja kuullut tästä merkillisestä olennosta, ja lumous, jota hän ei osannut hallita eikä selittää, veti häntä muukalaisen puoleen. Zanonin voima näytti suurelta ja salaperäiseltä, hänen vaikuttimensa hyviltä ja suopeilta, mutta hänen käytöksensä tuntui kylmästi työntävän luotaan. Miksikä hän toisena hetkenä hylkäsi Glyndonin tuttavuuden ja toisena hetkenä pelasti hänet vaarasta? Kuinka oli Zanoni hankkinut itselleen tiedon vihollisista, jotka Glyndonille itselleen olivat tuntemattomia? Hänen mielenkiintonsa oli herännyt, hänen kiitollisuutensa nostettu, hän päätti tehdä uuden yrityksen päästäkseen epäseurallisen kasvintutkijan tuttavuuksiin.
Signor oli kotona ja Glyndon laskettiin korkeaan salonkiin, minne muutamien minuuttien kuluttua saapui myöskin Zanoni.
"Olen tullut kiittämään teitä eilisiltaisesta varotuksesta", sanoi hän, "ja pyytämään teitä täydentämään kiitollisuuttani kertomalla minulle, miltä taholta minun on tähystettävä vihollista ja vaaraa."
"Te olette naisten suosiossa", sanoi Zanoni hymyillen, englanninkielellä, "ja niinkö vähän tunnette etelämaita, ettette tiedä, kuinka paljon vihollisia sellaisilla aina on?"
"Puhutteko tosissanne?" sanoi Glyndon ja vaihtoi väriä.
"Täysin tosissani. Te rakastatte Viola Pisania ja teillä on kilpailijana eräs mahtavimpia ja häikäilemättömimpiä Napolin prinsseistä. Te olette todellakin suuressa vaarassa."
"Mutta suokaa anteeksi! — mistä te olette saanut tämän tietää?"
"Minä en tee itsestäni tiliä kellekään kuolevaiselle", sanoi Zanoni ylväästi, "ja minulle on yhdentekevää, panetteko arvoa minun varotukselleni vai halveksitteko sitä."
"No, olkoon menneeksi, jollen saa tehdä teille kysymyksiä; mutta neuvokaa minulle ainakin mitä tehdä."