Zanoni katseli totisena nuorta miestä, jonka säihkyvät silmät ja kohonnut poskien väri todisti hengen olevan hänen sanojensa takana, ja vastasi: "Noin rohkea! Hyvä, se kaunistaa teitä. Mutta kuulkaa minun neuvoani: odottakaa vielä vähän aikaa ja sanokaa sitten minulle, tahdotteko ottaa vaimoksenne kauneimman ja puhtaimman olennon, mikä koskaan on tiellenne osunut."
"Mutta jos te rakastatte häntä, niin miksikä — miksikä —"
"Miksikä minä olen niin kiihkeä tahtomaan häntä toiselle? — Pelastaakseni häntä minusta itsestäni! Kuulkaa minua. Niin halpa ja oppimaton kuin lieneekin tuo tyttö, niin hänellä on sielussaan mitä ylevimpien ominaisuuksien ja hyveiden siemenet. Hän voi olla kaikki kaikessa sille miehelle, jota hän rakastaa — kaikki mitä mies voi vaimostansa toivoa. Hänen sielunsa tulisi, rakkaudesta kehittyen, kohtaamaan teidän sieluanne, se tulisi vaikuttamaan teidän kohtaloonne ja menestykseenne: teistä tulisi suuri mies ja onnellinen. Jos sitävastoin Viola joutuu minulle, niin enpä tiedä, mitä hänen osakseen tulee; mutta sen tiedän, että hänen on kestettävä tulikoetus, jota harvat voivat kestää ja jota tähän asti tuskin yksikään nainen on kestänyt."
Zanonin näin puhuessa kävivät hänen kasvonsa elottomiksi ja hänen äänessään oli jotakin, mikä pani kuulijan kuuman veren jäähtymään.
"Mikä kumma salaperäisyys teitä ympäröi?" huudahti Glyndon voimatta tunteitaan hillitä. "Oletteko todella erilainen kuin muut ihmiset? Oletteko te käyneet yli luvallisen tiedon rajain? Oletteko, niinkuin muutamat väittävät, tietäjä tai ainoastaan —"
"Hiljaa!" keskeytti Zanoni, lempeästi ja suloisesti mutta surumielisesti hymyillen, "mistä olette saanut oikeuden tehdä minulle näitä kysymyksiä? Vaikka Italiassa vielä ylläpidetään inkvisitsionia, on sen voima niin pieneksi supistettu, että se on kuin lakastunut lehti, jonka pieni tuulenpuuska pudottaa. Kidutuksen ja vainon ajat ovat ohi ja jokainen voi nyt elää niinkuin mielii ja puhua niinkuin hänestä sopii pelkäämättä kidutuspenkkiä tai häpeäpaalua. Koska minä voin vainoa uhmata, niin suokaa anteeksi, etten tyydytä uteliaisuuttanne."
Glyndon punastui ja nousi seisaalleen. Huolimatta siitä, että hän rakasti Violaa ja pelkäsi tätä kilpailijaansa, tunsi hän kuitenkin vastustamatonta vetovoimaa juuri siihen mieheen, jota hänellä kaikkein enimmän oli syytä epäillä ja pelätä. Hän ojensi kätensä Zanonille sanoen: "No niin, jos meistä tulee kilpakosijat, ratkaiskoon miekka välillämme: mutta sitä ennen tahtoisin, että olisimme ystäviä."
"Ystäviä! Ette tiedä, mitä pyydätte."
"Arvotuksia taasenkin!"
"Arvotuksia!" huudahti Zanoni intohimoisesti — "niin! uskallatteko niitä ratkaista? Sitä ennen en voi antaa teille kättäni ja kutsua teitä ystäväkseni."