"Minä voisin uskaltaa kaiken ja mitä tahansa sen eteen, että saavuttaisin yli-inhimillistä viisautta", sanoi Glyndon ja hänen kasvojansa valaisi hurja ja palava innostus.
Zanoni tarkkasi häntä miettivästi vaieten.
"Esi-isän siemen puhkee pojassa eloon", mutisi hän, "hän voisi ehkä — mutta —." Hän keskeytti ajatusjuoksunsa ja lausui ääneen: "Mene Glyndon, me tapaamme vielä toisemme, mutta minä en pyydä sinulta vastausta, ennenkuin on tullut ratkaisun hetki."
VI LUKU.
"Tällä miehellä on varmasti 50 tuhannen livren omaisuus ja hän näyttää olevan erinomaisen etevä ja kyvykäs. Entä jos hän olisi noita? Mutta ovatko noidat niin hurskaita kuin hän näyttää olevan? Sanalla sanoen, minä en voinut siitä löytää päätä enkä häntää."
Kreivi de Gabalis.
Kaikista heikkouksista, joita vastaan pikku-ihmiset ryntäilevät, ei mikään ole enempi heidän pilkallensa altis kuin uskomisen taipumus. Ja turmeltunutta ihmistä ja heikkoa päätä ei mikään varmemmin ja luonnollisemmin todista kuin kykenemättömyys uskomaan.
Todellinen filosofia pyrkii ennemmin ratkaisemaan kuin kieltämään. Vaikka me jokapäivä kuulemme pienten tieteilijöiden puhuvan alkemian "hullutuksista" ja "viisasten kiven" saavuttamattomasta unelmasta, niin syvemmin oppinut tietää, että alkemisteiltä ovat lähteneet suurimmat keksinnöt tieteen alalla, ja että paljon, joka vielä näyttää järjettömältä heidän kirjotuksissaan, voisi avata tien vielä mahtavampiin saavutuksiin, jos meillä vaan olisi avaimet siihen mystilliseen sananparteen, jota he olivat pakotetut käyttämään. Itse "viisasten kivi" ei ole pelkältä unikuvalta tuntunut edes kaikille tämän vuosisadan tervejärkisille kemisteille. Ihminen ei voi tehdä tyhjäksi luonnonlakeja. Mutta ovatko kaikki luonnonlait jo keksityt?[22]
"Antakaa minulle todistus taidostanne", sanoo järkevä kyselijä. "Kun minä saan nähdä tuloksen, niin tahdon teidän avullanne koettaa päästä syitten perille."
Jotenkin tähän suuntaan kävivät Clarence Glyndonin ensimäiset ajatukset hänen lähtiessään Zanonin luota. Mutta Clarence Glyndon ei ollut "järkevä kyselijä". Mitä epämääräisempi ja salaperäisempi oli Zanonin puhe, sitä enemmän se vaikutti häneen. Todistus olisi ollut jotakin kouriintuntuvaa, jonka kanssa hän ei olisi voinut painiskella. Hänen uteliaisuutensa olisi tuntenut pettymystä, jos yliluonnollinen olisi näyttäytynyt luonnolliseksi. Hän koetti turhaan muutamia hetkiä kohottautua herkkäuskoisuudesta siihen skeptillisyyteen, jota hän oli moittinut, ja koetti saada kuulemansa sopimaan petturin mahdollisten vaikutinten ja tarkotusten kanssa yhteen. Mutta mitä Zanoni olikin olevinaan, ei hän tehnyt kyvyistään itselleen tulolähdettä, niinkuin Mesmer ja Cagliostro, eikä Glyndonin asema elämässä ollut niin loistava, että hänen ylitsensä saavutettu vaikutusvalta olisi voinut edistää mitään suunnitelmia joko ahneuden tai kunnianhimon tyydyttämiseksi — jos Zanoni olisi petturi.