"Plaato puhuu tässä neljänlaisesta maniasta[3], jolla minä tahdon ymmärtää innostusta ja jumalallista inspiratsionia; ensiksi on soitannollinen, toiseksi telestinen eli mystillinen, kolmanneksi profetallinen ja neljänneksi se mania, mikä kuuluu rakkauteen."
Kirjottaja, jonka teoksista hän luki otteita, väittää, että sielussa on jotakin korkeampaa kuin järki, ja että luonnossamme on erilaisia kykyjä: yhdellä niistä me keksimme ja käsitämme melkein intuitivisella nopeudella tieteitä ja päätelmiä; toisen avulla luodaan suuria taideteoksia, kuten Feidiaan kuvapatsaita. Ja sitten hän jatkaa sanomalla, että "innostus sen sanan oikeassa merkityksessä tarkottaa, että se sielun osa, joka on yläpuolella järkeä, kohoutuu jumalien luo ja sieltä saa inspiratsioninsa."
Kirjottaja, jatkaen Plaaton selittämistä, huomauttaa, että "yksi näistä manioista — erittäinkin se, mikä kuuluu rakkauteen — voi riittää saattamaan sielun takaisin sen alkuperäiseen jumalallisuuteen ja autuuteen, mutta kaikkien välillä on sisäinen yhteys; ja säännöllisessä kehityskulussa, jota seuraten sielu nousee ylöspäin, on ensimäisenä soitannollinen, toisena telestinen eli mystillinen, kolmantena profetallinen ja viimeksi rakkauden innostus."
Kun minä hämmästyneenä vastenmielisen tarkkaavaisesti kuuntelin näitä sekavia hienouksia, sulki neuvojani kirjan ja sanoi hyvillänsä:
"Tässä on alkusanat teidän kirjaanne, tässä aineenne perusteet."
"En ole mikään tietäjä", sanoin tyytymättömänä päätäni pudistaen. "Tämä kaikki voi olla tavattoman hienoa, mutta taivas varjelkoon, minä en ymmärrä siitä sanaakaan. Rosenkreutsiläisten mysteriot ja teidän veljeskuntanne ovat pelkkää lasten leikkiä verrattuina platonilaisten rengonkieleen."
"Kuitenkaan, ennenkuin oikein ymmärrätte tämän kohdan, ette voi käsittää rosenkreutsiläisten korkeampia teorioja eikä noita vielä jalompia veljeskuntia, joista niin kevytmielisesti puhutte."
"Ah, jos niin on laita, luovun minä epätoivoisena koko yrityksestä! Mutta koska te olette aineesen niin perehtynyt, miksette ota äskeisiä sanoja johtolauseiksi johonkin omaan kirjaanne?"
"Entä jos jo olenkin sepittänyt kirjan näiden päätelmien perusteelle, niin tahdotteko te valmistaa sitä julaistavaksi?"
"Varsin mielelläni", vastasin — voi, liian pikaisesti!