"Sinusta. Ei mitään, ainoastaan varotti minua kuuntelemasta sinun oppejasi."
"Ahaa, siinäkö kaikki? Hän on kuuluisa kavaltaja, ja koska minä, kun me viimeksi tavattiin toisemme, paljastin hänen petoksensa, arvelin minä, että hän kostoksi sepittäisi minusta jonkun juorun."
"Paljastitte hänen petoksensa! Kuinka sitten?"
"Pitkä ja ikävä juttu: hän tahtoi opettaa eräälle minun ystävälleni, vanhalle ukkohöperölle filosofisen alkemiansa salaisuuksia ja elämän pidentämisen temppua. Minä neuvoisin teitä välttämään tuollaisia epäiltäviä tuttavuuksia." Näin sanoen Nicot merkitsevästi nyökäytti päätänsä ja lähti matkaansa tahtomatta vastata enempiin kyselyihin.
Glyndonin oli hetkeksi vallannut syvempi tunne ennenkuin Nicot puheineen tuli siihen väliin. Hän kääntyi nyt Salvatorin maisemista ja huomasi erään Correggion seimenkuvan. Häntä hämmästytti kuin iskemällä näiden nerojen vastakkaisuus. Levollinen tyyneys — täydellinen kauneudentunne — voima ilman ponnistusta — ja henkevä siveellinen pohja, joka sielulle puhuu silmän kautta ja kohottaa ajatuksia sopusointuun ja hyvyyteen ja ihailuun — ah, siinä olikin oikea taide. Hän lähti galleriasta vastahakoisin askelin ja käveli suurissa aatteissa kotiinsa päin. Ilokseen hän ei siellä tavannut Mervalea. Hän nojasi päänsä käsien varaan ja koetti muistella Zanonin sanoja heidän viimeisen kohtauksensa kuluessa. Nicotin puhe taiteestakin oli rikosta, se alensi mielikuvituksen koneellisuudeksi. Hänkö, joka sielun käsitti aineen muunnokseksi, hänkö voisi puhua Rafaelia korkeammasta taidesuunnasta! Totta tosiaan, taide on magiaa, ja kun hän oikein oivalsi tämän lauseen totuuden, ymmärsi hän myöskin, että magiassa voi olla uskontoa, sillä uskonto on juuri taiteelle ominaista. Hänen vanha harrastuksensa vapautui siitä kylmästä kultaisen vasikan palvelemisesta, johon Mervalen käytännöllisyys tahtoi sen alentaa, hänen intonsa alkoi taas hehkua ja leimahti palamaan. Hän huomasi nyt, että tähänasti noudattamassaan suunnassa oli ollut hieno erehdys. Nicotin sanat olivat tehneet tämän vielä selvemmäksi — ja uusi maailma näytti avautuvan. Hän tarttui otolliseen hetkeen — otti esille värit ja kankaan. Hänen mielensä kokonaan vapautui uutta ihannetta seuraamaan, hän kohosi kauneuden ilmamaisiin korkeuksiin, kaikki mustat ajatukset ja intohimot katosivat. Zanoni oli oikeassa: ainemaailma vaipui alas hänen katseensa edessä, hän katseli luontoa etäiseltä kukkulalta, ja kun hänen levottoman sydämensä aallot tyystin tyyntyivät, niin Violan enkelisilmät häntä kohti loistivat niinkuin pyhät kaksoistähdet.
Oven hän pani lukkoon eikä edes Mervalea ottanut vastaan. Uuden elämänsä puhtaan ilman päihdyttämänä hän pysyi kolme päivää ja miltei kolme yötäkin kokonaan työssä kiinni. Mutta neljäntenä aamuna tuli vastavaikutus, joka aina seuraa voimanponnistusta. Hän heräsi väsyneenä ja haluttomana ja katsahtaessaan kankaaseen näytti sen kauneus hävinneen. Nöyryyttäviä muistoja niistä suurista mestariteoksista, joiden kanssa hän pyrki kilpailemaan, tunkeutui hänen päälleen. Ennen huomaamattomat puutteet suurenivat kerrassaan ilkeiksi hänen ikävystyneelle ja tyytymättömälle siimalleen. Hän korjaili ja korjaili, mutta hänen kätensä petti; epätoivoisena hän heitti käsistään siveltimen ja avasi ikkunan; päivä ulkona oli kirkas ja iloinen; kadulla lainehti vilkas elämä, joka on niin iloista ja huoletonta eloisassa Napolissa. Hän näki rakastajan kulkevan ohi puhuen rakastettunsa kanssa tuolla mykällä kielellä, joka on kestänyt kaikki muut kielimuutokset, ja joka nyt on sama kuin muinaisina aikoina, esim. etruskilaisten maalauksista päättäen. Päivänpaiste kutsuili nuorukaista iloihin ja nautintoihin ja ikävät seinät, jotka äsken kyllä tuntuivat sisältävän sekä maan että taivaat, olivat nyt muuttuneet rikoksentekijän vankilaksi. Hän kuuli kynnyksellään Mervalen askeleet ja avasi oven.
"Tuossako kaikki mitä olet tehnyt?" sanoi Mervale halveksivasti vilkaisten taulua. "Ja tuonko tähden olet sinä sulkeutunut pois Napolin kirkkailta päiviltä ja kuutamoisilta öiltä?"
"Niinkauankuin into oli päälläni, helotti minulle kirkkaampi aurinko ja minä nautin hempeämmän kuutamon hekkumata."
"Tunnustat siis, entä into on mennyt. Hyvä, siitä näkyy, että alat palata järkiisi. No niin, parempi on töhriä kankaita pari kolme päivää kuin tehdä hullun päätöksen koko elämäkseen. Tuo pikku sireeni —"
"Ole vait: Minä en kärsi kuulla sinun lausuvan hänen nimeänsä."