"Kysymässä, mitä myötäjäisiä Viola Pisani saa mukaansa sinä aamuna, jolloin hän lähtee prinssin palatsista."
"Ja kuinka te kaiken tämän tiedätte?"
"Tyhmyri! sanon sen vielä kerran: sentähden että rakastaja valvoo päivällä ja yöllä: sentähden ettei rakkaus koskaan nuku, kun vaara uhkaa rakastettua."
"Ja tekö ilmotitte kardinaalille —?"
"Minä, ja mikä oli minun tehtäväni, olisi yhtä hyvin voinut olla sinun.
Puhu — sano vastauksesi!"
"Kolmantena päivänä on se annettava."
"Olkoon niin. Lykkää onnesi viime hetkeen asti, horjuva raukka.
Kolmantena päivänä tästä lukien minä kysyn päätöstäsi."
"Ja missä me tapaamme toisemme?"
"Missä vähimmän odotat tapaavasi minut, ennen puoliyötä. Sinä et voi minua välttää, vaikka kuinka koettaisit niin tehdä."
"Pysähtykää vielä hetkinen! Te tuomitsette minua epäileväksi, päättämättömäksi, epäluuloiseksi. Eikö minulla ole siihen syytä? Voinko minä taistelutta antaa perää sille oudolle lumoukselle, jolla te minuun vaikutatte? Mitä harrastusta voi teillä, muukalaisella, olla minuun, koska näin minulle määräätte tärkeimmän teon, jonka mies voi elämässään tehdä? Luuletteko, että kukaan järki-ihminen voisi olla pysähtymättä ja punnitsematta ja kysymättä itseltään: 'Miksikä tuo vieras minusta noin huolehtii?'"