Zanonin käynti oli kestänyt kauemman aikaa kuin kardinaalin sairaus.
Kammo ja kumma! Hän kääntyi palatsin luota ja käydessään yli torin näki
Nicotin astuvan ulos prinssi di ——:n portista.

V LUKU.

"Kaksi on lempeä minulla,
lohdullista, toivotonta,
Ne niinkuin henkeä kaksi
korvanani kuiskailevat."

Shakespeare.

Kunnioitettava Veljeskunta, niin pyhä ja niin vähän tunnettu, jonka salaisista kallisarvoisista aikakirjoista tämän kertomuksen ainekset ovat kootut; te, jotka vuosisadasta vuosisataan olette tallettaneet kaiken, minkä aika ylevästä kunnioitettavasta tieteestä on säästänyt — kiitos teille, jos nyt ensimäisen kerran joku ilmaus, vaikka kuinkakin puutteellinen, maailmalle annetaan niistä ajatuksista ja teoista, joita oli yhdellä Veljistönne todellisella eikä itsetehdyllä jäsenellä. Monet ovat sanoneet itseänne teidän joukkoonne kuuluviksi. Monta väärää henkilöä on myöskin siihen lukenut tieteellinen tietämättömyys, joka yhä vielä hämmentyneenä on pakotettu tunnustamaan, ettei se mitäkään tiedä teidän alkuperästänne, teidän menoistanne ja opeistanne eikä sitäkään tiedä, onko teillä vielä maan päällä olinpaikkaa. Kiitos teille siitä että minä, ainoa maassani tällä ajalla, joka maallisin jaloin olen saanut astua teidän salaperäiseen akatemiaanne, että minä[33] olen teiltä saanut luvan ja vapauden vihkimättömien käsityskykyyn sovelluttaa muutamia harvoja niistä tähtöisistä totuuksista, jotka loistivat Kaldealaisen Viisauden suurelle Shemaialle ja myöhempien oppilaiden hämärtyneen tiedon kautta himmeästi pilkotti, sellaisten kuin Pselluksen ja Jamblikuksen, jotka koettivat puhaltaa liekkiin kekäleitä siitä tulesta, joka paloi Idän Hamarinissa, Vaikkei meille, ikälopun aikakauden lapsille, ole suotu sitä nimeä, joka maan varhaisimpien oraakkelien sanoilla puhuen "syöksyy äärettömiin maailmoihin", niin kuitenkin on meidän tehtävämme pyrkiä kadonneitten totuuksien jäljille jokaisen filosofin tai kemistin uuden keksinnön avulla. Painovoiman, sähkön lait ja se vielä ihmeellisempi elämänvoima, joka maailmasta jos poistuisi jättäisi maailman haudaksi — ne totuudet olivat vain osia siitä kirjasta, mistä muinainen teurgia etsi ohjeita lainlaadintaansa ja tieteeseensä. Kun minä tahdon sanoilla pystyyn rakentaa tämän historian jäännöksiä, niin tuntuu niinkuin juhlallisessa unitilassa minua kuljetettaisiin läpi kaupungin raunioitten, missä ainoastaan on haudat jälellä. Hautakammioista ja uurnista minä herätän sammuneen soihdun Geniuksen[34] ja se muistuttaa niin likeisesti Erosta, että toisinaan en tiedä, kumpi teistä minulle sanelee — oi Lempi, oi Tuoni!

Kovin se myllersi neidon sydäntä tämä uusi rajaton ja jumalallinen tunne. Oliko se sitä tavallista suonen sykkinää ja mielikuvituksen kiihotusta, silmän vetovoimaa kauniiseen ja korvan kääntymistä kaunopuheiseen, vai oliko jotain oikeutusta siinä käsityksessä, mikä Violalla itsellään oli — että nim. se ei ollut aistimista syntynyt eikä maallista ja inhimillistä lempeä vaan ennemmin jonkun ihmeellisen ja kuitenkin pyhän tai'an vaikutusta. Kerroin jo edempänä, että siitä päivästä, jolloin Viola enempää kauhistumatta ja vapisematta antautui Zanonin vaikutuksen alaiseksi, oli hän koettanut pukea ajatuksiansa sanoiksi. Puhukoot nämä ajatukset itse puolestaan.

ltsetunnustus.

Päivänpaisteko minua valaisee vai sinun läsnäolosi muisto? Minne katsonkin tuntuu maailma olevan sinua täynnä; jokaisessa päivänsäteessä, joka veden kalvossa välkkyy ja puitten lehdillä hymyilee, minä vaan näen sinun silmiesi kuvan. Mitä on tämä, joka muuttaa ei ainoastaan minut itseni vaan koko maailman ulkonäön?

* * * * *

Kuinka äkisti elämääni iski se voima, jolla sinä nyt hallitset sydämeni aallokkoa. Tuhansia oli ympärilläni ja minä näin ainoastaan sinut. Se oli juuri sama ilta, jolloin minä ensiksi astuin näyttämön maailmaan. Kuinka kummasti ja äkisti tuo maailma ainaiseksi liittyi sinuun! Mitä näyttämön lumous oli muille, sitä oli minulle sinun läsnäolosi! Elämänikin tuntui keskittyvän noihin lyhyihin hetkiin, ja sinun huuliltasi kuulin soittoa, jota eivät mitkään muut korvat kuulleet. Istun nyt siinä huoneessa, missä isäni asui. Täällä tuona onnellisena iltana ensimäisen menestyksen jälkeen minä aivan unohdin, miksi he — vanhempani — olivat niin onnellisia, ja vaivuin varjoon ja koetin arvata, mitä sinä merkitsit minulle, ja silloin äitini matala ääni herätti minut ja minä hiivin isäni viereen, likelle, likelle, omia ajatuksiani peläten.