Dafne: Ken kaukana on rakkaudesta? Tirsi: Se joka pelkää, pakenee. Dafne: Vaan kuinka siivekästä paeta? Tirsi: Rakkauden siivet syntyessä lyhyet.
Aminta, At. II, 2.
Kun Glyndon löysi itsensä Violan kodin edustalta, tarttui hänen käteensä Mervale, joka vielä odotti ovella. Glyndon työnsi hänet jyrkästi luotaan.
"Sinä ja sinun neuvosi", hän katkerasti sanoi, "ovat tehneet minut pelkuriksi ja heittiöksi. Mutta minä menen kotiin — minä kirjotan hänelle. Minä tyhjennän koko sieluni; hän voi vielä antaa anteeksi."
Mervale oli mies, jota ei voinut saada suuttumaan. Hän järjesti takkiaan, jota hänen ystävänsä vihainen liike oli vähäsen rypistänyt, eikä hän maailmaa kokeneena ruvennut siimaa kiristämään, ennenkuin Glyndon oli väsyttänyt itseään kiivailla huudahduksilla ja itsemoitteilla. Silloin hän onki Glyndonilta selityksen siitä, mitä oli tapahtunut, ja koetti taidokkaasti rauhottaa häntä eikä kiihdyttää. Mervale ei suinkaan ollut paha mies; hänellä oli paremmatkin siveelliset periaatteet kuin ylimalkaan nuorilla. Hän nuhteli ystävätään siitä, että tällä oli ollut sopimattomia aikeita näyttelijättären suhteen.
"Vaikka minä en tahtoisi häntä sinun vaimoksesi, en silti uneksinutkaan, että sinä alentaisit häntä rakastajattareksi. Kahdesta pahasta on typerä naimiskauppa parempi kuin luvaton rakkausjuttu. Mutta odota vielä, älä toimi hetken mielijohteesta."
"Mutta ei ole mitään aikaa menetettävänä. Minä olen luvannut Zanonille antaa vastauksen huomisiltana. Sen perästä loppuu kaikki valinnan mahdollisuus."
"Ah, tämä näyttää epäilyttävältä. Selitä tarkemmin."
Ja Glyndon vilpittömyyden puuskassa kertoi ystävälleen mitä oli puhuttu Zanonin ja hänen välillään — salaten ainoastaan, tietämättä miksi, sen mikä koski hänen esi-isäänsä ja salaperäistä veljeskuntaa.
Tämä antoi Mervalen käteen kaikki valtit, mitkä hän saattoi toivoa. Taivas! millä terveellä, maltillisella järkevyydellä hän haasteli. Kuinka silminnähtävästi tuossa oli joku petollinen juoni Violan ja Zanonin välillä. Ehkä — kuka tietää — Zanoni jo oli saanut hänen rakkaudestaan tarpeeksi ja nyt häntä salaisesti suojeli. Kuinka epäilyttävä oli toisen luonne ja toisen asema! Kuinka ovela oli näyttelijättären kysymys! Kuinka hyvin olikaan Glyndon, heti terveen järkensä ensimäisestä sysäyksestä, keksinyt ansan. Mitä! Antaisiko hän itseään noin mystillisesti houkutella äkkipikaisiin naimisiin, sentähden että Zanoni, vento vieras, totisella äänellä oli häntä käskenyt tekemään päätöksen ennen määrättyä tunninlyöntiä?