"Tee ainakin näin", sanoi Mervale, älykkäästi kyllä, "odota kunnes aika päättyy; siinähän on vain yhden päivän viivytys. Narrataanpa Zanonia. Hän sanoo tapaavansa sinut ennen puoliyötä huomenna ja väittää, ettet voi häntä välttää. Tyhjiä! Lähtekäämme Napolista johonkin lähiseutuun, missä hän ei millään muotoa voi meitä löytää, olkoon hän vaikka itse piru. Näytä hänelle, ettei sinua sokeasti taluteta mihinkään, jota itsekin voit harkita. Älä vielä kirjota Violalle äläkä mene häntä tapaamaan ennen huomisiltaa. Näin minä kehotan. Sitten mene hänen luokseen ja ratkaise itse."
Glyndon alkoi epäröidä. Hän ei voinut todistaa järjettömiksi ystävänsä neuvoja. Hän ei enää ollut itsestään varma vaan kahden vaiheilla, ja sinä hetkenä kulki Nicot heidän ohitsensa. Hän kääntyi ympäri ja pysähtyi nähdessään Glyndonin.
"No, vieläkö ajattelet Viola Pisania?" kysyi Nicot.
"Vielä, entäs sinä —"
"Olen nähnyt ja puhutellut häntä. Hän on oleva rouva Nicot ennen viikon kuluttua. Minä menen Toledon kahvilaan. Ja kuulkaahan: kun ensi kerran tapaatte Zanonin, sanokaa hänelle, että hän on kaksi kertaa astunut minun tielleni. Jean Nicot on suora rehellinen mies ja maksaa aina velkansa."
"Se on hyvä oppi raha-asioissa", sanoi Mervale, "mutta kostona se ei ole niin siveellistä eikä ainakaan niin viisasta. Mutta rakkausasioissako Zanoni on tullut teidän tiellenne? Kuinka niin, jos kosimisenne onnistui niin hyvin?"
"Kysy sitä Viola Pisanilta. Hoh, Glyndon, hän ujostelee ainoastaan sinua. Mutta minulla ei ole ennakkoluuloja. Vielä kerran, hyvästi."
"Ota itsestäsi vaarin, mies", sanoi Mervale, taputtaen Glyndonia olalle. "Mitä nyt ajattelet linnustasi?"
"Tuo mies valehtelee."
"Aiotko heti kirjottaa Violalle?"