"Mitä on minulla, jollei Kaikkea ole? — sanoi nuorukainen."
Saiksen hunnutettu kuva.
Mervale ja italialaiset saapuivat turvallisesti sille paikalle, minne he olivat jättäneet muulinsa, eivätkä he ajatelleetkaan Glyndonia, ennenkuin olivat toipuneet omasta kauhustaan ja hengästyksestään. Mutta silloin, kun hetket kuluivat eikä hän tullutkaan, niin Mervale, jonka sydän oli yhtä hyvä kuin muittenkin ihmisten sydän ylimalkaan, tuli hyvin vakavalle mielelle. Hän vaati, että palattaisiin ystävää etsimään, ja saikin viimein suurilla lupauksilla oppaan saattamaan itseään. Vuoren ala-osa oli levollisen kaunis tähtien valossa ja oppaan tottunut silmä näki kaikki esineet jo pitkän matkan päästä. He eivät olleet kauas kulkeneet ennenkuin he huomasivat kaksi olentoa, jotka hitaasti lähestyivät.
Likelle tultuaan Mervale tunsi ystävänsä. "Taivaan kiitos, hän on turvassa!" huusi hän oppaalle.
"Taivaan enkelit varjelkoot meitä!" huusi italialainen vapisten. "Tuohan on sama olento, joka kulki ohitseni perjantai-iltana. Se on hän, mutta hänen kasvonsa ovat nyt ihmismäiset."
"Signor Inglese", kuului Zanonin ääni, kun Glyndon — kalpeana, heikkona ja äänettömänä — laimeasti vastasi Mervalen iloisiin tervehdyksiin — "signor Inglese, minä sanoin ystävällenne, että me tänä iltana tavattaisiin. Te näette, että ette ole tehneet ennustustani tyhjäksi."
"Mutta kuinka? — missä?" sopersi Mervale hämillään.
"Minä tapasin ystävänne maassa makaamassa kraaterin mefiitisten[40] höyryjen uuvuttamana. Minä kannoin hänet puhtaampaan ilmaan, ja koska tunnen vuoren hyvin, olen tuonut hänet eheänä teidän luoksenne. Siinä koko asia. Te näette, että ilman sitä ennustusta, jonka te koetitte tehdä tyhjäksi, olisi teidän ystävänne nyt jo maannut ruumiina: minuuttikin vielä, niin savu olisi päättänyt työnsä. Hyvästi, hyvää yötä ja kauniita unia."
"Mutta, pelastajani, ettehän näin vaan meitä jätä?" sanoi Glyndon hätäisesti, nyt vasta puuttuen puheeseen. "Ettekö tahdo palata kaupunkiin meidän seurassamme?"
Zanoni pysähtyi, veti Glyndonin syrjään ja lausui painavasti: "Nuorukainen! on välttämätöntä, että me vielä tänä yönä tavataan toisemme. On välttämätöntä, että sinä ennen puoliyön hetkeä olet ratkaissut oman kohtalosi. Minä tiedän, että olet loukannut häntä, jota sanot rakastavasi. Katuminen ei ole vielä liian myöhäinen. Älä neuvottele ystäväsi kanssa — hän on kyllä järkevä, mutta nyt ei tarvita hänen viisauttaan. Elämässä on aikoja, jolloin viisauden pitää tulla sisäisestä tunnosta eikä ymmärryksestä. Nyt on sinulla sellainen aika. Minä en tällä hetkellä pyydä sinulta vastausta. Kokoo ajatuksesi, palaa voimiisi! Nyt on pääsi lopen väsynyt ja ajatuksesi hajallaan. Puuttuu kaksi tuntia tästä vuorokaudesta. Ennen keskiyötä olen minä luonasi."