Tukalimpia koettelemuksia vakoojan toimessa on se, että joutuu pitämään epäluuloja yksinpä läheisimpiä ystäviäänkin kohtaan. Minä en voinut parhaalla tahdollakaan huomata edessäni mitään ansaa; ja hetikun Jan oli kadonnut näkyvistäni nuotiota kohti, ryömin minä kaikessa hiljaisuudessa vastakkaiseen suuntaan ja kätkeydyin muutamain kallionjärkäleitten keskeen, missä sain edes hiukan suojattuna odotella, palaisiko katala Jan ehkä joidenkin matabelein kanssa minua kiiniottamaan.
Siellä lojuin parisen tuntia, kunnes huomasin Janin viimeinkin ryömivän takaisin ruohikon läpi ja tähystelevän minua kaikkialta. Hän oli yksin.
Epäluulojani häveten palasin piilopaikkaamme ja näin Janin mielihyvästä oikein loistavana kiskovan vaatteita ylleen.
Hän kertoi arvanneensa oikein ja keksineensä matabelet laittamassa meille väijytystä. Hänen epäluuloaan oli herättänyt se seikka, että nuotiot — sen sijaan että olisivat olleet viritetyt moniin eri kohtiin vuorenrinteelle ja jokseenkin yht'aikaisesti — leimahtivatkin yhdessä rivissä ja peräkanaa, aivan kuin olisi yksi ainoa mies käynyt niitä sytyttelemässä. Tämä huomio oli saanut hänet ajattelemaan, että tuolla tempulla vain tahdottiin houkutella meitä lähemmäksi tutkimaan asianlaitaa, jos olisimme olleet lähettyvillä.
Minusta erottuaan hän oli lähennyt kukkulaa muuatta syrjäpolkua pitkin ja älynnyt pienen joukon neekereitä, jotka ruohikkoon kätkeytyneinä odottelivat meitä sillä kohdalla, johon meidän olisi todennäköisesti lähetessämme pitänyt osua. Heidän aikomuksensa oli siis ilmeisesti yllättää meidät.
Ollakseen aivan varma asiasta oli Jan ryöminyt väijyjäin luo näiden takapuolelta, käynyt vallan rohkeasti juttusille heidän kanssaan ja urkkinut heiltä sillä tapaa tietoonsa niinhyvin heidän tarkotuksensa meihin nähden kuin muut lähimmät aikeensa. Sitten hän oli palannut samaa tietä kuin oli tullutkin ja silmänkantamattomiin päästyään rientänyt kohtaamaan minua yhtymäpaikassamme.
Tästä esimerkistä saa hyvän käsityksen sotavakoojan työskentelytavasta. Se vaatii harjottajaltaan melkoista älykkäisyyttä ja karaistua persoonallista urheutta. Näitä ominaisuuksia tarvitaan siinä paljon enemmän kuin esim. pajunettirynnäkköön käydessä. Urheutta kyllä kysytään tässäkin, sitä ei kukaan kiellä — mutta toista on sentään antautua yleisen hurmion ja raivon valtaan, seurata upseerejaan ja vaikuttaa yhtenä monipäisestä joukosta; toista tulla toimeen ja kunnostautua ypö-yksin, luottaen yksinomaan itseensä ja onneensa.
Buurit käyttivät aikanaan sangen suuressa määrässä sotavakoojia. Muuan näistä on jälkeenpäin kertonut, miten hän sodan aikaan tunkeutui englantilaisten valtaamaan Johannisburgiin pukeutuneena taistelukentältä löytämänsä kuolleen brittiläisen majurin univormuun. Vahtisotamiehet päästivät hänet kunniaa tehden lävitsensä, ja hän kävi huolettomasti klubeissa ja hotelleissa, missä sai upseereilta yllinkyllin haluamiansa uutisia. Iltahämyssä hän ratsasti takaisin oman joukkonsa luo.
VAKOILUTIETOJEN PERILLEVIEMINEN SODAN AIKANA
Paikallisista olosuhteista riippuu tietysti tykkänään tapa, kuinka onkeensaadut vakoilutiedot saatetaan asianomaisten kuuluviin. Menettelytapa, mikä yhdessä paikassa käy päinsä, ei aina luonnistu toisessa. Vakoojan pitää niin sanoakseni kyetä pistämään sormensa maaperään ja haistamaan siitä, minkälaisella kamaralla liikkuu, jotta osaa arvelematta käyttää hyväkseen niitä keinoja, jotka kulloinkin ovat onnellisimmat. Tietojen perillevieminen sotakentällä on monin kerroin vaikeampaa kuin rauhan aikana; ja enimmäkseen ei vakoojan tuomilla sanomilla ole sodassa vähintäkään arvoa, jollei niitä ole saatu mahdollisimman pian perillesaatetuiksi.