Viisi minuuttia myöhemmin Ivan tyyntyneenä meni tapaamaan kardinaalia tämän työhuoneeseen. Hän ojensi hänelle matkalaukun avaimen ja sanoi vakuuttavasti, että keisarin kynttilänjalat olivat varmassa tallessa, eikä ollut pelkoa pienimmästäkään loukkaantumisesta.

"Olen kovin kiitollinen sinulle, poikani", sanoi hänen ylhäisyytensä, "ja nyt, kun syön itse päivällistä ulkona, voinen huoletta antaa sinun vapaasti käytettäväksesi tämän viimeisen iltasi Wienissä voidaksesi sanoa hyvästi kaikille ystäville, joita haluat tavata. Sinun täytyy ilmoittaa aikovamme matkustaa aamulla pikajunassa ja valmistautua matkalle. Hyvää yötä, Ivan, ja kiitoksia sinulle."

Volenski poistui tehden pienen kumarruksen iloisena ajatellen, että hän oli vapaa työstä lopun päivää. Hän toivoi joskus illalla näkevänsä jonkun toverinsa, että voisi kertoa hänelle, että tämä ilmoittaisi muille, että hän voisi lähteä Pietariin erikoisen edullisten asianhaarain vaikutuksesta vuorokautta aikaisemmin, kuin oli ajateltu. He voisivat sentähden olla aivan varmoja, että paperit tulisivat olemaan turvassa Taranjevin käsissä viimeistään lauantaiaamuna, varsinkin kun hän nyt tulisi matkustamaan hänen ylhäisyytensä lähettilään seurassa, ja sentähden ei ollenkaan tarvinnut pelätä, että häneltä kyseltäisiin kiusallisia asioita tai että hänen papereitaan tutkittaisiin. Veljeskunnalle kuuluvat paperit hän oli sijoittanut kätköpaikkaan, joka oli verrattoman turvallinen ja jota tarkkasilmäisimmänkin Venäjän valtakunnan virkamiehen oli vaikea keksiä.

VII

Sinä iltana hänen ylhäisyytensä, kuten hän oli ilmoittanut Ivanille, ei syönyt päivällistä hotellissa: hän kulutti iltaansa — kuten monta kertaa ennen — madame Demidovin seurassa, joka nainen oli ihastuttavin, salaperäisin ja vaarallisin niistä venäläisistä grande dameista, jotka liikkuivat Wienin, Parisin ja Lontoon seurapiireissä, elävät ilmeisesti rajattomilla tuloilla, vastaanotetaan kaikkialle, ovat miesten ihailemia, naisten kadehtimia, ja heitä pelkäävät Venäjän lähetystöjen virkamiehet, jopa johtajatkin.

Englantilaiset ja ranskalaiset eivät voineet käsittää, miksi kauniin madame Demidovin maanmiehet pelkäsivät häntä. Hän oli aina ystävällinen kaikille seurapiireissä tapaamilleen, eikä hän näköjään kiinnittänyt huomiota poliittisiin asioihin. Oli kylläkin huhuiltu vuosi sitten, että kerran Itävallan rajalla eräs virkaintoinen tullivirkailija tarkastaessaan madame Demidovin matkatavaroita tämän ollessa matkalla Venäjälle oli löytänyt joitakin papereita, missä neiti selosti seikkaperäisesti kaikkien Wienissä oleskelevien tsaarin alamaisten tekoja ja puheita, joihin sisältyi muun muassa pari "monsieur l'ambassadeurin" ja hänen puolisonsa välistä tuttavallista keskustelua, mitkä olivat tapahtuneet heidän makuuhuoneessaan. Mutta tämä ei ollut muuta kuin huhua, ja se seikka, että "monsieur l'ambassadeuria" heti sen jälkeen kehotettiin hakemaan eroa lähettilääntoimestaan, ei liene johtunut siitä kahdenkeskisestä keskustelusta sittenkään, sillä hän oli ollut vaimoineen neljän seinän sisällä ja yhden tai kahden oven takana. Joka tapauksessa hänen ylhäisyytensä, nykyinen lähettiläs, ja koko hänen henkilökuntansa ovat aina kovin ystävällisiä madame Demidoville, ja pyytävät häntä aina hienoimpiin kutsuihinsa — mutta kun hän on jättänyt seuran, päästävät he helpotuksen huokauksen, ja kun joku mainitsee hänen nimensä hänen ylhäisyydelleen, hän sanoo aina: "Älkää puhuko minulle hänestä, hän panee kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni."

Tämä oli kuitenkin silkkaa huhua. Ei ollut tapahtunut mitään ratkaisevaa, mikä olisi kohdistanut epäilyksiä häpeällisestä toimesta niin kauniiseen Wienin seurapiirien koristukseen, ja madame Demidovin lukuisat ystävät ja ihailijat torjuivat heti kaikki panettelevat kuiskeet. Lisäksi hän osasi huvittaa ihmisiä niin suurenmoisesti — hänen pienet päivällisensä olisivat ansainneet hovirunoilijan oodeja ylistyksekseen ja hänen tanssiaisiaan pidettiin huvikauden suurtapahtumina.

Hän oli aikeissa pitää tänään tällaiset hauskat pienet päivälliset erään hartaimman ja arvossapidetyimmän ystävänsä, hänen ylhäisyytensä kardinaali d'Orsayn kunniaksi, joka ei milloinkaan hävennyt korkean kirkollisen virkansa tähden niin suuresti, että olisi karttanut kaunista naista, joka tahtoi auttaa häntä unohtamaan hänen kyllästyttävät diplomaattitoimensa.

Mutta madame Demidov oli aikeissa lähteä Pietariin samana iltana keskiyön pikajunassa, sillä hänestä oli päivän selvää, että tsaarin pojalle oli tapahtunut jotakin salaperäistä hänen lähdettyään ajamaan odaliskia takaa oopperanaamiaisista. Ja hän tunsi olevansa kykenemätön ratkaisemaan tätä salaisuutta, mikäli hänelle ei annettu enemmän valtuuksia.

Hän ei ollut nähnyt Eugenia koko päivänä, ja aika kului iltaan nopeasti. Hän tuskin toivotkaan saavansa kuulla häneltä mitään tärkeätä. Jos tässä oli vehkeily kysymyksessä, niin se oli onnistuneesti toteutettu, mikä osoitti, että kaikki oli hyvin suunniteltu. Aika ja paikka olivat sitä suosineet, ja ne tiedot, joita voitiin saada toimittamalla tiedusteluja oopperatalon tienoilla, missä ryöstön tapahtuessa oli ollut kansaa kymmeniätuhansia, olisivat varmaan sangen niukkoja.