Lapsellisessa mielessään oli hän suunnitellut keinon petturin häpäisemiseksi. Anne Mie ei tiennyt eikä välittänyt vaikuttimista, jotka olivat vaatineet Juliettea toimimaan. Hänen ainoana tietonaan oli, että Juudaan tapaisesti oli kohdeltu miestä, jolle hän itse oli tuhlannut liikuttavan, toivottoman rakkautensa.
Tukahutettu mustasukkaisuus, joka oli kiduttanut häntä kolmena viime viikkona, heräsi ärsyttäen häntä paljastamaan kilpailijansa.
Hetkeäkään hän ei epäillyt Julietten syyllisyyttä. Rakkauden Jumala saattaa olla sokea, niinkuin perinnäistapa on sen säätänyt, mutta mustasukkaisuuden pahalla hengellä on sata silmää, jotka ovat tarkemmat kuin ilveksen.
Vaikka Merlinin miehet väkivalloin rynnätessään Déroulèden kirjastoon työnsivätkin Anne Mien syrjään, oli hän kuitenkin seurannut heitä ovelle. Kun uutimet vedettiin sivulle, ja valo täytti huoneen, oli hän nähnyt Julietten istuvan näennäisesti tyynen tunteettomana sohvalla.
Vaisto, oman hylätyn intohimonsa vaisto, antoi hänelle aihetta lukea ihanan tytön kasvoista kaiken, mikä oli salattuna tuon kalpean, tunteettoman naamarin alla. Samainen lisäaisti sai hänet ymmärtämään Merlinin vihjaukset ja viittaukset. Hän huomasi hänen äänensä jokaisen väreen, kuuli kaikki ja näki kaikki.
Kesken levottomuutta ja pelkoa sen miehen tähden, jota hän rakasti, valtasi Anne Mien kiihkeä; alkuperäinen ja perin inhimillinen riemu, kun hän ajatteli saavansa vihdoinkin kukistetuksi maan tasalle epäjumalan, joka oli varastanut Déroulèden rakkauden.
Anne Mie ei ollut viisas. Hän oli yksinkertaisen lapsellinen, intohimon ja älyn harhailevaa sekavuutta vailla. Hänen alkeellinen mustasukkaisuutensa keksi viekkaan suunnitelman Julietten paljastamiseksi. Hän aikoi nöyryyttää ja pelottaa tyttöä, uhata häntä paljastuksilla ja pelottelemalla häntä, häpäistä hänet Paul Déroulèden nähden.
Kaikki oli tehty; kaikki oli käynyt niinkuin hän oli suunnitellutkin. Paul tiesi, että hän oli tuhlannut rakkauttaan valehtelijalle ja pelkurille, ja Juliette seisoi kalpeana, nöyryytettynä häväistyn ihmisyyden aito hylkynä.
Anne Mie oli voittanut, mutta hän oli perin onneton voitostaan. Voimakkaat nyyhkytykset näyttivät repivän hänen sydänjuuriaan. Hän oli pyyhkäissyt Paulin ihanteen korokkeelta, mutta yksi ainoa katse hänen kasvoihinsa oli osoittanut, että hän oli tuhonnut Paulin elämänkin.
Déroulède näytti sillä hetkellä melkein vanhalta. Vakava, levoton katse oli hävinnyt hänen silmistään; hän tuijotti mykkänä eteensä kiertäen levottomissa sormissaan paperiliuskaa, joka oli ollut hänen unelmiensa tuhoamisen välikappaleena.