Tytön syvissä tunteellisissa silmissä näki hän Julietten nykyisyyden ja tulevaisuuden kuvastuvan. Hän unohti menneisyyden kaikkine kuvitteluineen, hurjine hupaisine vuosineen, joista ei ollut muuta jäljellä kuin katkera katumus ja laiminlyötyjen mahdollisuuksien loppumaton sarja.
Olihan vielä poikakin. Pieni alikreivi, tuleva herttua de Marny, jonka oli omalla elämällään ja omalla nuoruudellaan uudistettava perheen kunnia ja saatava taaskin Ranskassa toistetuiksi urotyöt ja ritariseikkailut, mitkä olivat tehneet Marnyjen nimen sekä hovissa että sotatantereella kuuluisaksi.
Isä ei rakastanut nuorta kreiviä, mutta isä ylpeili hänestä, ja ison patjoitetun nojatuolin pohjalta kuunneli vanha mies mielissään Pariisin ja Versailles'n juttuja nuoresta kuningattaresta ja lumoavasta Lamballesta, viimeisistä näytelmistä ja uusimmista näyttämön taivaalla loistavista tähdistä. Hänen heikko horjuva mielensä johdatti hänet jälleen muistojen teitä nuoruuden aikoihin ja voittoihin, ja pojastaan iloiten ja ylpeillen unohti hän itsensä tämän tähden.
Kun nuori kreivi tuotiin kotiin yöllä, heräsi Juliette ensimäisenä. Hän kuuli portin edustalta melua, vaunujen hiljalleen saapumisen, kuuli ovenvartijaa soitettavan ja Mathieu nimisen vartijan murisemista. Hänestä ei tietystikään ollut mieleen, että hänet herätettiin keskiyöllä porttia avaamaan.
Aavistaen pahinta nuori tyttö säpsähti. Kivitetyltä pihalta ja isoilta tammiportailta kuului raskaita vaimennettuja askeleita. Tuntui kuin olisi kannettu jotakin raskasta, jotakin hervotonta tai kuollutta.
Juliette hypähti vuoteestaan ja kietoi, kiireesti vaipan laihoille, hennoille hartioilleen samalla pistäen tohvelit jalkaansa. Sitten hän avasi makuuhuoneen oven ja katseli portaille.
Kaksi tuntematonta miestä astui vieretysten portaita ylös, kaksi muuta kantoi raskasta kuormaa ja Matthieu kulki jäljessä katkerasti itkien ja valittaen.
Juliette ei liikahtanut. Hän seisoi ovella jäykkänä kuin muistopatsas. Pieni saattue kulki hänen ohitseen. Kukaan ei nähnyt häntä, sillä »hotel de Marnyn» porraskäänteet ovat tilavat, ja Matthieun lyhty heitti vain himmeän lepattavaa valoa lattialle.
Miehet pysähtyivät kreivin huoneen eteen. Matthieu aukaisi oven, ja sitten viisi miestä raskaine taakkoineen hävisi sisään.
Hetken kuluttua vanha Pétronelle, joka oli ollut Julietten hoitaja ja nyt oli hänen uhrautuva orjansa, tuli hänen luokseen aivan kyynelien vallassa.