Naiset, miehet ja lapset, kaikki olivat yhteensullotut, ja päivän tai parin ehkäpä vain yön kuluttua kuolema jo poisti pienet harmit ja alentavasta läheisyydestä johtuvat naiselliset punastumiset.
Kuolema tasoitti kaiken, pyyhkäisi kaiken unhoon.
Kun Marie Antoinette nousi giljotiinille, unohti hän, että hän kuusi viikkoa yötä päivää oli elänyt alhaisten sotilaiden välittömässä läheisyydessä.
Julietten marssiessa pitkin katuja kahden kansalliskaartilaisen välissä ja Merlinin seuraamana pilkattiin ja ivattiin häntä, loukattiin ja viskeltiin lokaa hänen päälleen. Eräs nainen koetti työntäytyä sotilaiden ohi lyödäkseen Juliettea kasvoille — nainen, joka ei vielä ollut kolmeakymmentä täyttänyt ja joka kädestä veti likaisen kalpeata pientä poikasta!
»Sylkäise toki ylimyksen silmille!» sanoi nainen kurjalle, pienelle ihmisalulle sotilaiden työntäessä tätä kovakouraisesti syrjään. »Sylkäise ylimyksen silmille!» Ja lapsi mullisteli pieniä kuivahkoja huuliaan voidakseen äitiänsä totellen sylkäistä ihanan viattoman tytön päälle liaten hänet.
Sotilaat koettivat nauraen parantaa asiaa uusilla loukkauksilla.
Tapauksesta ihastuneena unohti Merlinkin suuttumuksensa.
Mutta Juliette ei ollut ollenkaan huomannut heidän raakaa käytöstään.
Hän käveli kuin unissaan. Roskajoukko ei ollut häntä varten: hän ei kuullut loukkauksia eikä herjauksia. Hän ei nähnyt likaisia, ilkeitä kasvoja; hän ei tuntenut sotilaiden karkeiden käsien kosketusta heidän tuupellessaan häntä eteenpäin väkijoukossa. Hän oli palannut omaan romanttiseen maailmaansa, jossa hän eli kahden rakastettunsa kanssa. Pariisin veljeys- ja tasa-arvolauseilla varustettujen talojen sijasta ympäröi häntä ihanat puut, laakerit ja ruusupensaat sulostuttaen ilmaa hienolla, huomaavalla tuoksullaan. Suloiset äänet kuin unelmien maasta täyttivät ilmapiirin vienolla hyminällään, samalla kun ylhäällä pilvetön taivas valaisi tätä maallista paratiisia.
Hän oli onnellinen, ylen onnellinen. Hän oli pelastanut Déroulèden oman, epäoikeutetun rikoksensa seurauksista, ja hän oli antamaisillaan henkensä hänen edestään turvatakseen yhä paremmin hänen pelastumisensa.
Hänen rakkauttaan Déroulède ei saa milloinkaan tietää. Hän tietää vain hänen rikoksensa, mutta pian, kun hänet tutkitaan ja tuomitaan muutamien palaneiden paperipalasten ja revityn kirjesalkun nojalla, saa hän tietää, että Juliette on kestänyt hänen omaan syytökseensä perustuvan tutkinnon ja että hän aikoo kuolla hänen puolestaan.