Yleinen turvallisuuskomitea oli puhutellut kansanvaltuutettu Déroulèdea erikseen ja hänen sallittiin tilapäisesti liikkua vapaasti.
Lyhyet alkuvalmistelut olivat olleet aivan yksityisluontoisia. Pariisin kansan ei vielä sallittu tietää sen suosikin olevan huonossa maineessa. Déroulèden vastattua kaikkiin kysymyksiini ja Merlinin palattua asialtaan Luxembourgin palatsista sekä hänen annettuaan selityksensä kansanvaltuutetun talossa tekemästään kotitarkastuksesta ilmoitettiin Déroulèdelle lyhyesti, ettei tasavallalla ollut sillä hetkellä hänestä valittamista.
Hän tiesi kuitenkin varsin hyvin mitä sillä tarkoitettiin. Siitä lähtien hän on epäluulon alainen, alituiseen pidetään häntä silmällä, niinkuin kissa vaanii hiirtä, hänen kimppuunsa hyökätään juuri sillä hetkellä, jota pidetään suotuisana hänen lopulliselle kukistumiselleen.
Terävät, kateelliset silmät varmaankin huomasivat, että hän alkoi menettää kansansuosiotaan, ja Déroulède tarkan ihmis- ja luonnetuntemuksensa perusteella tiesi varsin hyvin sen ennemmin tai myöhemmin lähentelevän loppuaan niinkuin kaikki muukin hetkellinen tässä maailmassa.
Lyhyen lykkäyksen aikana, jonka hänen vihollisensa sallivat hänelle, hänen ainoa toivonsa ja velvollisuutensa oli äitinsä ja Anne Mien onnellisesti maasta toimittaminen.
Ja myöskin —
Ihmetellen mitä oli tapahtunut ajatteli Déroulède häntä. Kulkiessaan kiireesti yli kapean kävelysillan ja saapuessaan virran toiselle rannalle, tulvivat viime tuntien tapahtumat vyöryen hänen mieleensä hirvittävän ylivoimaisina.
Katkera tuska täytti hänen sydämensä hänen muistellessaan Julietten petollisuutta. Olihan se halpamaisen kauhistuttava. Hän koetti miettiä, oliko hän koskaan tehnyt Juliettelle vääryyttä, ja ihmetteli, rakastiko tyttö ehkä jotakin muuta toivoen siten pääsevänsä hänestä eroon.
Mutta olihan hän ollut rakkaudessaan niin nöyrä, niin vaatimaton. Eihän hän ollut oikeudettomasti vaatinut itselleen mitään, ei pyytänyt eikä halunnut mitään suojelusvaltansa nojalla.
Hän kiusasi itseään ihmettelemällä kovasti, minkätähden Juliette oli kohdellut häntä sillä tavoin.