Siellä täällä seinille kirjoitettu ikuinen tunnuslause, joka oli ylevämietteinen, mutta kehno käytännössä, muistutti n.s. kerhon tarkoitusta: »Vapaus, Veljeys, Tasa-arvoisuus tai kuolema.»
Tunnuslauseiden alla parissa nurkassa oli sitä paitsi alkuperäisiä hiilipiirroksia, jotka useimmat olivat siveettömiä. Ne oli piirtänyt eräs kerhon jäsen, joka sillä tavoin turmeli taidettaan.
Sinä iltana ei kokouksen jäsenluku noussut edes kahteenkymmeneen.
Veljeysapostolien säädösten mukaisesti toimi giljotiini lakkaamatta. Se oli tullut suuren vallankumous-hallituskoneiston tärkeimmäksi tekijäksi, ja sitä oli melkein joka päivä ja tunti syöttänyt mainitun siveettömän kerhon toimeliaisuus, kerhon, joka piti kaameita, kauhistuttavia istuntojaan Cheval Borgnen kosteahkossa kahvilassa.
Toimivien jäsenten luku oli vähentynyt. Niinkuin rotat rakennuksen kellarissa olivat hekin syöneet, nielleet ja repineet kappaleiksi toisensa kuvitellun veljeyden raivoisassa tavoittelussaan.
Järjestön perustajan Marat'n oli tytön käsi surmannut. Mutta Chardon, Manuel ja Osselin olivat menneet tavallista tietä virkaveljiensä ilmiantamina; Rabaut'n, Custinen ja Bisonin olivat vuorostaan lähettäneet giljotiinille heitä itseään voimakkaammat ehkäpä kaunopuheisemmatkin henkilöt.
Kansalliskonventin huomattavin henkilö oli se, joka jaksoi huutaa äänekkäimmin:
»Giljotiini toimikoon lakkaamatta!»
Marat'n kuoleman jälkeen tuli Merlin kerhon huomattavimmaksi jäseneksi — hän ja hänen paras ystävänsä, yleinen syyttäjä Foucquier-Tinville, murhakauden verenhimoisin murhaaja.
Vaikka olivatkin parhaita ystäviä, toimivat he toisiaan vastaan salaisesti vahingoittaen saavuttamaansa kansansuosiota ja alituisesti toisistaan kuiskaten: »Hän on petturi!»