»Valtiolliset» oli toimitettu pois, ja niiden luku oli viime aikoina kasvanut niin suureksi, että vangitsemistapaukset voittivat kaikki muut toimenpiteet.
Rikollistenkaan lukumäärä suurkaupungissa ei ollut vähentynyt. Vaikka ihmiset teurastivatkin toisiaan tasa-arvoisuuden nimessä, silti veljeyden harrastajissa ei ollut sen vähempää varkaita, näpistelijöitä, tavallisia murhaajia tai julkisia irstailijoita.
Heihinkin täytyi lain kourin käydä käsiksi. Giljotiini oli puolueeton ja putosi yhtä nopeasti ylpeän herttuan ja Bourbonien jälkeläisten kuin kadulla maleksivan ilotytön ja porttolassa syntyneen hylkiönkin niskaan.
Viralliset säädökset suosivat köyhälistöä. Rikos tasavaltaa vastaan oli puolustamaton, mutta yksityisiä vastaan tehtyä rikosta käsiteltiin huolellisesti lainkäytön kaikkia salajuonia käytellen. Oli kansalaistuomareita ja kansalaisasianajajia sekä roskajoukkoa, joka tutkimustilaisuuksissa tungeskellen toimi kunnialautakuntana.
Kaikki toimitettiin perinpohjin. Kansalaisrikollisille myönnettiin kaikki mahdolliset helpotukset.
Kuuma elokuun ilta — loistoisan Fructidorin viimeisiä — alkoi jo lähetä, ja varjot lankesivat jo pitkään, autioon huoneeseen, jossa muka oikeutta jaettiin.
Kansalaispresidentti istui huoneen perällä korkealla puupenkillä papereilla lastattu pulpetti edessään.
Aivan hänen yläpuolellaan paljaalla, valaistulla seinällä olivat sanat: »Tasavalta: yksi ja jakamaton», ja niiden alla mielilause: »Vapaus, tasa-arvoisuus ja veljeys.»
Kansalaispresidentin molemmin puolin istui neljä kirjuria ahkerassa toimessa vieden syytöksiä painavaan pääkirjaan, »Vallankumous-tuomioistuimen asiakirjoihin», joka on häpeällisimpien rikosten hämmästyttävin luettelo, mitä milloinkaan on tunnettu.
Sillä hetkellä kukaan ei puhunut, ja kirjurien sulkakynien paperilla rapiseminen oli ainoa ääni, joka häiritsi huoneen hiljaisuutta.