Fructidorin 25 päivänä seitsemän aikana illalla luki sen yleinen syyttäjä syytetyn kuunnellessa — niin asiakirja kertoo — täysin tyynenä ja ilmeisesti välinpitämättömänä. Hän seisoi samassa häpeäpaalussa, jossa kerran syyllinen Charlotte Corday parka seisoi, ja jossa pian ylpeä, syytön Marie Antoinettekin oli seisova.
Déroulède kuunteli töykeää asiapaperia tahdonlujasti ja ulkonaisesti tyynenä. Hän olisi halunnut nousta istuimeltaan sillä hetkellä, heti mielettömästi ja eläimellisen raivoisasti tukahuttaa sanat nyrkiniskullaan Foucquier-Tinvillen valehtelevaan kurkkuun.
Mutta Julietten vuoksi oli hänen kuunneltava ja ennen kaikkea toimittava melua pitämättä ja harkitusti, tavanmukaisesti ja muodollisuuksia noudattaen, ettei millään muotoa voitu vahingoittaa tytön asiaa.
Sentähden hän vain kuunteli yleisen syyttäjän puhuessa.
»Juliette Marny, teitä syytetään täten siitä, että olette tehnyt kansanedustajaa vastaan väärän ja ilkeämielisen ilmiannon, että tämä ilkeä erehdyksenne on saanut vallankumous-tuomioistuimen syyttämään mainittua kansanedustajaa ja määräämään tarkastuksen hänen kodissaan sekä kuluttamaan kallista aikaa, joka muutoin olisi ollut tasavallan käytettävissä. Tätä ette tehnyt harhaanjohdetusta velvollisuudentunnosta maanne puolesta, vaan kevytmielisessä alhaisessa tarkoituksessa vapautuaksenne miehen valvonnasta, jonka sydämen haluna oli teidän menestyksenne ja joka koetti estää siveetöntä elämäänne, mikä on julkinen häpeä ja mikä on saattanut teidät nyt tämän tuomioistuimen eteen vastaamaan kevytmielisyydestänne, siveettömyydestänne, parjaamisestanne ja yleisten siveyskäsitteiden turmelemisesta. Todistukseksi esitän tuomioistuimelle oman myönnytyksenne, että olette useamman kuin yhden tasavallan kansalaisen johtanut siveettömään suhteeseen kanssanne; ja edelleen, että oman tunnustuksenne mukaan syytöksenne kansanvaltuutettu Déroulèdea kohtaan oli väärä ja ilkeä, ja lopuksi, että olette muutamien tuntemattomien henkilöiden kanssa ollut siveettömän rivossa kirjeenvaihdossa, jota koetitte turhaan hävittää. Ottaen huomioon tämän ja Ranskan kansan nimessä, jonka puolesta puhun, vaadin että tästä oikeuspalatsista teidät sydämenne saastaisuuden merkkinä viedään vallankumoustorille valkeassa, tahritussa pukimessa Pariisin ja sen ympäristöllä asuvien kansalaisten nähtäväksi, ja että teidät siellä julkisesti ruoskii kansalainen Samson, yleinen mestaaja, jonka jälkeen teidät viedään Salpêtrièren vankilaan siellä pidettäväksi yleisen turvallisuuskomitean harkinnan mukaan. Ja nyt Juliette Marny, haluatteko tämän kuultuanne kysyä, minkätähden vaatimaani tuomiota ei panna täytäntöön?»
Riemu- ja ivahuudot, nauru ja kiroukset seurasivat yleisen syyttäjän puhetta.
Mikä haaveita ja vapautta tavoittelevassa harhan johdetussa, kurjassa kansassa oli viheliäisintä ja eläimellisintä, se näytti kohoavan pinnalle heidän kuunnellessaan mitä häpeällisimmän asiakirjan lukemista.
Alentuneiden heittiöiden todellisena, mieluisana nautintona oli nähdä ihana henkimäinen nainen melkein yliluonnollisena ja ylpeän itsenäisenä, vaikka hän olikin tahrittu inhottavimman likaisella parjauksella, minkä herjaukseen vaipuneet ihmiset voivat keksiä.
Naiset ilmaisivat hyväksymisensä käheästi kirkumalla; lapset ymmärtämättä asiaa nauroivat ilotonta nauruaan; miehet kunnioittivat Foucquier-Tinvillen puhetta äänekkäästi kiroten.
Mitä Déroulèdeen tulee, olivat hänen kärsimänsä sieluntuskat kovempia kuin mitä paholaisen sanotaan kadotetuille varanneen. Hänen yrittäessään hillitä itseään naksahtelivat hänen jänteensäkin; hän puristi kynsiään kouriinsa koettaessaan vaimentaa sielunsa tuskia ruumiillisilla kivuilla.