»Minulla ei ole mitään siihen sanottavaa.»
»Oletteko hankkinut asianajajan puolustamaan itseänne niinkuin laki kansalaisoikeutenne nojalla sallii?» lisäsi yleinen syyttäjä juhlallisesti.
Juliette aikoi vastata heti; hänen huulillaan oli jo sana en vastaukseksi.
Mutta vihdoinkin oli Déroulèden hetki koittanut. Sitä varten oli hän vaiennut, kärsinyt ja pysynyt rauhallisena, vaikka kaksi kertaa kaksikymmentäneljä tuntia olikin hitaasti vierinyt hänen rakastettunsa vangitsemisesta.
Siinä tuokiossa oli kaikkien edessä pystyssä Déroulède, puhumaan, hallitsemaan ja käskemään tottuneena.
»Kansatar Juliette Marny on uskonut minulle puolustuksensa», sanoi hän, ennenkuin kieltävä sana pääsi Julietten valkeilta huulilta, »ja minä olen täällä kumotakseni häntä vastaan tehdyt syytökset ja vaaliakseni Ranskan kansan nimessä hänelle hänen täydellistä oikeuttaan ja vapauttamistaan.»
XXV LUKU.
PUOLUSTUS.
Suunnaton innostus ja raikuvat hyvähuudot seurasivat Déroulèden esitystä.
»Käy päinsä! Käy päinsä! Pitäkää puolianne, Déroulède!» kuului täpö täysiltä penkeiltä, ja miehet, naiset ja lapset väsyneinä edellisten keskustelujen yksitoikkoisuuteen asettuivat paikoilleen nauttimaan muutamien minuuttien huvituksesta.