Tätä yksinkertaista asiaa ei hän tiennyt. Kertoessaan Déroulèdelle vangitsemista koskevat seikat oli Anne Mie unohtanut mainita sen pikkuseikan, että poltetut kirjeet löytyivät nuoren tytön makuuhuoneesta.
Aina siihen hetkeen, jolloin yleinen syyttäjä esitti kysymyksen oli Déroulède käsittänyt asian niin, että Juliette oli hävittänyt paperit ja kirjesalkun kirjastossa, jonne hän oli jäänyt yksin Merlinin lähdettyä miehineen. Hän olisi helposti voinut polttaa ne siellä, koska pieni spriilamppu aina paloi sivupöydällä tupakoitsijoita varten.
Tämä pieni seikka muutti nyt koko tapauksen kulun. Tinvillen oli vain suuttuneesi huudahdettava:
»Ranskan kansalaiset, katsokaahan nyt miten teitä pilkataan ja petetään!»
Sitten hän uudelleen kääntyi Déroulèden puoleen.
»Kansalainen Déroulède — » alkoi hän.
Mutta tapausta seuranneen melun vuoksi oli hänen mahdotonta kuulla omaa ääntään. Koko Pariisin roskajoukon pidätetty raivo näytti pääsevän valloilleen, ja ulvonnallaan se yritti tukahuttaa loppukuulustelun.
Niinkuin heidän raa'at sydämensä olivat äkkiä heltyneet Juliettelle Déroulèden kiihkeän puheen vaikutuksesta, samoin heidän osanottonsa vaihtui kauheaksi kiroilemiseksi.
Kaksi henkilöä oli tehnyt heistä pilaa ja pettänyt heidät. Toista he olivat kunnioittaneet ja uskoneet, mikäli heidän turmeltunut mielensä kykeni ketään kunnioittamaan, sentähden hänen syntinsä näyttikin kaksinverroin inhottavalta.
Hän ja kalpeakasvoinen aatelisnainen olivat jo viikkokausia, kuukausia, ehkäpä vuosiakin vehkeilleet tasavaltaa ja vallankumousta vastaan, jonka vapautta janoova kansa oli toimeenpannut. Näinä kuukausina ja vuosina oli hän puhunut heille, ja he olivat kuunnelleet; hän oli lumonnut heidät kaunopuheisuudellaan ja voittanut heidät puolelleen niinkuin äskenkin.