Kuinka he vihasivatkaan entistä epäjumalaansa! Kansalainen Lenoir leveäharteisena ja voimakkaana pää lian peitossa kohosi yli joukon. Hänen viiltävän käheä maalaismurteensa kuului yli melun kiihottaen miehiä, huutaen naisille, lietsoen vihaa vangeille, missä se vain näytti laimenemisen oireita.

Syrjäisestä maakunnasta tullut hiilenkantaja näytti ottaneen julmaksi tehtäväkseen kannustaa raivostunutta väkijoukkoa kostamaan Déroulèdelle ja Juliettelle hirveällä tavalla.

Pimeä katu ja sankka sumu, joka himmensi kehnojen öljylamppujen valoa, näytti lisäävän liikkuvan, kuohuvan joukon kammottavaisuutta. Kukaan ei voinut nähdä naapuriaan. Yön pimeydessä liikkuivat mutisevat tai kiljuvat olennot kuin helvetin alueiden aaveet — kuin henkiolennot, jotka ilmestyvät kuoleville. Tihkuvassa liejussa nuoran alla kyyristelevät naiset näyttivät noitajoukkueelta, joka odottaa sapattinsa lähestymistä.

Déroulèden kadulle ilmestyessä lankesi heiluvasta ovilampusta valo suoraan hänen kasvoilleen. Väkijoukon etumaiset tunsivat hänet. Pilviselle taivaalle kohosi kirouksia ja ulvontaa, ja kuolemaa uhaten ojentui satakunta kättä häntä tavoittaakseen.

Näytti kuin olisivat he tahtoneet repiä hänet kappaleiksi.

»Hirteen! Hirteen! Kavaltaja!»

Häntä värisytti niinkuin kostea, kylmä tuuli olisi puhaltanut, mutta tyynesti hän nousi rattaille Julietten seuraamana.

Kansalliskaartin vahvalla suojelusvartiostolla, jota päällikkö Santerre ja hänen kaksi rummuttajaansa johtivat, oli täysi työ pitäessään roskajoukkoa loitolla. Tasavallan hallituksen menettelytavan mukaisesti ei sallittu summittaisia ja liioiteltuja katutuomioita. Kavaltajien julkista mestaamista Vallankumoustorilla ja vankkurikulkueita pidettiin terveellisinä esimerkkeinä vastaisille pettureille heidän huomioonotettavakseen ja sulatettavakseen.

Kansalainen Santerre, Pariisin sotilaspäällikkö, oli käskenyt miestensä säälimättömästi käyttämään pistimiä, ja pelottaakseen väkijoukkoa hän määräsi rumpuja jatkuvasti pärrytettäväksi sen varalta, että Déroulèden pisti päähän puhua joukolle.

Mutta Déroulède ei ollut sitä aikonutkaan; hänen päähuolensa näytti olevan Julietten kylmällä suojeleminen. Heidät istutettiin rattaille vierekkäin, ja Déroulède riisui takkinsa ja kääri sen Julietten ympärille suojellakseen häntä läpitunkevalta sateelta.