Mies puhui kiireesti ja varmasti, ja Santerre oli sangen valmis tottelemaan. Hän tunsi huojennusta ajatellessaan apujoukkoja ja ilostui päästessään työlästen vankien kuljetusvelvollisuudesta.
Paksu, yhä tihenevä sumu suosi uutta keinoa, ja rumpujen alituinen pärrytys esti kiireessä annettujen määräysten kuulumista.
Rattaat sysättiin suuren pylväistön synkimpään varjoon, ja katuyleisön yhä äänekkäämmin huutaessa ja kirkuessa sekä mielettömästi vaatiessa pettureita käsiinsä Déroulèdelle ja Juliettelle annettiin lyhyt määräys astua rattailta. Kukaan ei nähnyt heitä, sillä juuri sillä paikalla vallitsi synkkä pimeys.
»Seuratkaa sävyisästi!» kuiskasi sortunut ääni heidän korvaansa heidän rattailta laskeutuessaan, »tai minulla on käsky ampua teidät siihen paikkaan.»
Kumpikaan heistä ei kuitenkaan halunnut vastustaa, Kylmästä kangistuneena Juliette oli hakenut turvaa Déroulèdelta, joka oli kiertänyt suojelevan kätensä hänen vyötäröilleen.
Santerre oli määrännyt kaksi miestä liittymään uuteen suojelusvartiostoon, ja pian alkoi pieni joukkue nopeasti rientää metelipaikalta oikeuspalatsin seinävierustaa pitkin.
Déroulède huomasi heidän vartiostoonsa kuuluvan noin kuusi miestä, mutta tihusade esti häntä näkemästä, yökin oli sysimusta, ja väkijoukon huudot häipyivät etäisyyteen.
XXVIII LUKU.
ODOTTAMATONTA.
Pieni seurue jatkoi äänettömästi matkaansa. Siihen näytti kuuluvan muutamia kansalliskaartilaisia, joiden komentamisen Santerre oli luovuttanut sotilaalle, joka hänelle oli tuonut kansanvaltuutettujen määräyksen.