Senjälkeen hän ehdotti Englannin matkaa. Maastapoistuminen oli silloin ainoa turva, ja onnettomuudeksi oli neiti Marny kiinnittänyt itseensä Pariisin alhaison huomion. Muutamien päivien kuluttua esiintyy hänen nimensä varmaankin epäiltyjen joukossa. Turvallisinta olisi olla poissa maasta, eikä hän voi menetellä paremmin kuin turvautua englantilaiseen intoilijaan, häneen, joka oli auttanut monen monta vainottua ranskalaista pakenemaan vallankumouksen hirmuja — mieheen, joka oli pistävänä piikkinä yleisen turvallisuuskomitean ihossa ja jonka salanimenä oli Tulipunainen neilikka.
IV LUKU.
USKOLLINEN KOTIKOIRA.
Illallisen jälkeen puhuivat he Charlotte Cordaysta.
Juliette koetti säilyttää sankarittaren kuvaa mielessään ja puhui hänestä kernaasti. Hän oli Juliettesta kuin hänen omien tekojensa puolustus, jotka teot tuntuivat vaativan jonkinlaista puolustamista.
Hän rakasti Paul Déroulèden ääntä; hänestä oli mieluisia saada kiihottaa Déroulèden innostusta ja nähdä hänen ankarat tummat kasvonsa intoilijan sisäisen tulen valaisemina.
Hän oli julkisesti tunnustanut olevansa herttua de Marnyn tytär. Kun hän mainitsi isänsä ja kaksintaistelussa kaatuneen veljensä, huomasi hän Déroulèden katselevan häneen pitkään ja tutkivasti. Nähtävästi hän mietti, liesikö Juliette kaiken, mutta tyttö puolestaan katsoi häneen pelottomasti ja vilpittömästi ja Déroulède näytti tyytyväiseltä.
Rouva Déroulède ei näyttänyt tietävän mitään kaksintaistelusta.
Déroulède koetti saada Julietten puhumaan veljestään. Hän vastasikin
Déroulèden kysymyksiin avomielisesti; mutta tytön sanat eivät
ilmaisseet hänen tienneen ken hänen veljensä murhaaja oli.
Juliette halusi ilmaista itsensä Déroulèdelle. Jos Déroulède pelkäsi löytävänsä hänessä vihollisen, oli vielä aika sulkea ovet häneltä.
Ei minuuttiakaan kulunut kun Déroulède uudisti vierasvaraisuutensa parhaimmat tarjoukset.