Seinään liimatussa suuressa kuulutuksessa luettiin sanat: »La Loi coucernant les Suspects» [Epäiltyjä koskeva laki. Suoment. huom.] Kuulutuksen alla oli iso puulaatikko, jonka kannessa oli rako.
Se oli viimeinen keksintö yhden ja jakamattoman tasavallan turvallisuuden säilyttämiseksi.
Siitä lähtien pidettiin petturina jokaista, jonka joku tyhjäntoimittaja tai henkilökohtainen vihamies vain yhdellä sanalla ilmiantoi, ja Espanjan inkvisitioni julmimman ajan tapaan asetettiin puolet kansasta toista puolta vakoilemaan. Puisen laatikon rakokin vastaanotti ilmiannot, jotka toinen kansalainen toisesta oli valmis tekemään.
Jos Juliette olisi sekunniksikaan pysähtynyt lukemaan seinillä kuulutettua inhoittavaa lakia, jos hän olisi edes asiaa harkinnut, olisi hän peräytynyt ja väistänyt hirveän häpeällistä laatikkoa, niinkuin vaarallista ja inhottavaa matelijaa tai ruttoa paetaan.
Mutta pitkällinen valvominen, rukoukset ja sankarillisten marttyyrien huumaavat näyt olivat täydelleen herpaisseet hänen aistinsa. Hänen elinvoimansa ja tunteensa olivat hävinneet; hänestä oli tullut kone, joka ajatuksetta tai vavahduksetta luisuu tuomiotaan kohden.
Hän vetäisi kirjeen poveltaan ja vapisematta pudotti sen laatikkoon. Peruuttamattomasti se oli tehty. Ei ainoakaan vastaisuudessa lausuttu sana tai teko, rukoukset, yönvalvomiset eivätkä edes ihmeet voineet saada tehtyä tekemättömäksi tai pelastaa Paul Déroulèdea tutkinnosta ja giljotiinilta.
Pari työhön kiiruhtavaa joukkuetta oli nähnyt hänen pudottavan kirjeen laatikkoon. Kaksi pikkulasta pysähtyi sormi suussa katselemaan häntä huolettoman uteliaasti. Muutama nainen lasketteli raakaa pilaa, ohikulkijat kohauttelivat olkapäitään jatkaen matkaansa. Keiden oli tapana usein sivuuttaa paikka, he olivat tottuneet sellaisiin nähtävyyksiin.
Puulaatikko suun kaltaisine reikineen muistutti pohjatonta hirviötä, jota aina syötettiin ja joka aina suu ammollaan odotteli lisää saalista.
Tekonsa tehtyään kääntyi Juliette poistuakseen väliaikaiseen kotiinsa yhtä nopeasti kuin oli paikalle saapunutkin.
Koti se ei enää ollut. Hänen täytyi heti lähteä sieltä, samana päivänä, jos mahdollista. Hän käsitti, ettei hän enää voinut koskea pettämänsä miehen leipään. Hän ei aikonut mennä aamiaiselle, voi syyttää päänsärkyä, ja iltapäivällä voi Pétronelle pakata hänen tavaransa.