Merlin naurahti ja katseli ivallisesti Juliettea. Hän oli samana aamuna pitänyt petolinnunkynsissään ohutta paperisuikaletta, johon koululaisen käsialalla oli kirjoitettu kansanvaltuutettu Déroulèden ilmianto.
Raakaluontoisena, mutta ajatuksiltaan vieläkin raaempana oli tämä kansan edustaja nopeasti tehnyt johtopäätöksen niinkutsutun vieraan olosta Déroulèden talossa.
»Hylätty rakastajatar», mumisi hän itsekseen. »Heillä on luullakseni juuri ollut toisellainen näytelmä. Mies on kyllästynyt häneen, ja nainen toimittaa hänet uhalla tieltään.»
Tyytyväisenä näin selittämäänsä tilanteeseen hän taipui kohtelemaan Juliettea ystävällisesti. Sitäpaitsi hän oli huomannut matkalaukun ja vieläpä luuli nuoren tytön ohjanneen hänen huomionsa siihen.
»Avatkaa nuo luukut», käski hän, »täällä on kuin kellarissa.»
Yksi miehistä totteli heti, ja kun kirkas elokuun aurinko virtasi huoneeseen kääntyi Merlin vielä kerran Déroulèden puoleen.
»Kansanvaltuutettu», sanoi hän, »teidät on ilmiantanut nimetön henkilö, joka mainitsee teillä juuri nyt olevan kirjeitä ja muita papereita, jotka on aiottu leski Capet'lle, ja yleinen turvallisuuskomitea on uskonut minulle ja näille kansalaisille tehtäväksi ottaa haltuumme mainittu kirjeenvaihto ja saattaa teidät syytteeseen siitä, että se löytyi tästä talosta.»
Déroulède epäröi silmänräpäyksen. Heti kun luukut avattiin ja aurinko tulvehti huoneeseen, hän huomasi, että hänen kirjesalkkunsa oli kadonnut ja hän arvasi Julietten sohvalla istumisesta, että hän oli sen salannut. Se sai hänet epäröimään.
Hän tunsi sydämessään rajatonta kiitollisuutta Juliettelle hänen jalosta pelastamisyrityksestään, ja hän olisi antanut henkensäkin sillä hetkellä saadakseen Julietten teon tekemättömäksi.
Hirmuvaltiaat eivät kunnioittaneet sen enempää henkilöitä kuin sukupuoltakaan. Silloinen kotitarkastusmääräys antoi täydet valtuudet toimeenpanijoille, ja minä hetkenä tahansa olisi Juliettea voitu järkähtämättömästi käskeä nousemaan. Hänen tekonsa oli saattanut hänet kansanvaltuutetun rikostoveriksi; jos salkku olisi löytynyt hänen hameensa laskoksista, olisi häntä syytetty rikoksen osallisuudesta tai ainakin yhtä suuresta rikoksesta — petturin suojaamisesta.