Miesten innokkaasti etsiessä rehenteli Merlin suuressa, nahkapäällyksisessä tuolissa, jonka käsinojaa hänen likaiset sormenpäänsä rummuttivat kärsimättömästi. Hän ei ollenkaan välittänyt salata miten suuri hänen pettymyksensä olisi, jos tarkastusretki osoittautuisi tuloksettomaksi.
Hänen tihrusilmänsä katsahtivat silloin tällöin Julietteen ikäänkuin apua ja ohjausta pyytäen. Jälkimäinen ymmärtäen hänen mielentilansa vastasi katseeseen. Välittämättä raa'oista vihjauksista, joita Merlin hänelle lausui, esitti Juliette osansa ovelasti ja horjahtamatta. Vilkaisten sinne tänne ohjasi hän miesten etsintää. Itse Déroulèdekaan ei malttanut olla katselematta tyttöä; hän oli ymmällä ja ihmetteli Julietten taitoa tämän esittäessä osaansa loppuun asti.
Merlin tunsi olevansa nolattu.
Hän tiesi varsin hyvin, ettei kansanvaltuutetun Déroulèden kaltaista, miestä sopinut kohdella kevytmielisesti. Pelkkä epäluulo tai nimetön ilmianto ei riittänyt häntä saattamaan vallankumoustuomioistuimen eteen. Ilman todisteita, varmoja, kumoamattomia, vääjäämättömiä todisteita Paul Déroulèden kavalluksesta ei yleinen syyttäjä ikinä olisi uskaltanut laatia syytöstä häntä vastaan. Pariisin roskajoukko voi nousta epäjumalaansa puolustamaan; mestauslavan juurella sukkaa kutovat hirvittävät noidat mieluummin repivät giljotiinin alas kuin sallivat Déroulèden nousta sille.
Déroulèden turvana oli siis Pariisin roskajoukko, jota hän oli rakastanut heidän häpeässään ja jota hän oli hoivannut ja auttanut heidän yksityisissä tarpeissaan. Ennen kaikkea olivat hänen turvanaan Pariisin naiset, joiden lapsille hän oli toimittanut hoitoa perustamissaan sairaaloissa, ja Merlin tiesi, etteivät he vielä olleet unohtaneet sitä. Jonakin päivänä, ehkäpä piankin, he voivat unohtaa. Silloin he varmaankin kääntyvät entistä epäjumalaansa vastaan ja kiukkuisten kiroushuutojen kaikuessa saattavat hänet ulvoen kuolemaan. Sen päivän tultua ei tarvitse huolehtia kavalluksesta eikä todisteista. Kansan unohtaessa kaikki hänen hyvät työnsä on hänen kukistumisensa lähellä.
Mutta se aika ei ollut vielä tullut.
Miehet olivat lopettaneet huoneen tarkastuksen. Jokaisen paperipalan, jokaisen irtonaisen esineen kimppuun oli innokkaasti hyökätty.
Raivon sokaisemana oli Merlin hypähtänyt pystyyn.
»Tarkastakaa hänet!» kuului hänen järkähtämätön määräyksensä.
Vastustamatta puri Déroulède hammasta ja käytti kaiken sisäisen tarmonsa voidakseen ääneti alistua häpeään. Merlinin raakaa pilaa laskiessa puristi Déroulède kyntensä kämmeniinsä voidakseen olla lyömättä! törkeäsuista miestä vasten kasvoja. Mutta hän alistui ja seisoi tyynenä sotilasten karkeiden käsien käännellessä nurin hänen taskujaan.