Koko ajan oli Juliette pysynyt vaiti ja katsellut Merliniä niinkuin haukka saalistaan. Luonteensa raakuuden tähden joutui hirmuvaltias näin perinpohjin petkutetuksi.
Hän tiesi Julietten ilmiantaneen Déroulèden, ja omaksi tyytyväisyydekseen hän oli selittänyt tytön teon vaikuttimet, Ollen matalamielinen, eläimellinen ja raaka hän ei aavistanut totuutta eikä huomannut nuoren kaunottaren kaksinaista luonnetta, joka oli itseäänkiduttava ja sangen merkillinen, ja jossa toisinaan esiintyi uskonnollisen velvollisuudentunteen sekaista sairaalloisuutta. Tämä kaksinaisuus soti hänen rehellistä, tervettä luonnettaan vastaan.
Alhaissyntyinen ja itsensä turmelema hirmuvaltias oli omalla tavallaan arvostellut Julietten teon. Hän oli sangen tyytyväinen, sillä se vastasi hänen omaa ihmisarvioimistaan, sillä koettihan hän parhaansa mukaan vetää ihmisiä eläinten tasolle.
Merlin ei sentähden häirinnyt Juliettea, vaan tyytyen pelkin elein ja liikkein vihjaamaan tytön osan päivän työssä. Näihin huomautuksiin Déroulède ei tietenkään kiinnittänyt huomiota. Hänestä Juliette oli valtiollisista juonista yhtä etäällä kuin enkelit. Yhtä hyvin hän olisi voinut epäillä Notre Damen alttaripyhimyksiä kuin ihanaa, melkeinpä henkimäistä olentoa, joka oli taivaasta lähetetty ilahuttamaan hänen sydäntään ja kohottamaan hänen jokaista ajatustaan.
Mutta Juliette ymmärsi Merlinin aseman ja arvasi kirjallisen ilmiantonsa joutuneen tämän käsiin. Koko hänen ajatus- ja tunnepiirinsä keskittyivät yhteen asiaan: saada rakastettunsa pelastetuksi oman rikoksensa seurauksista. Sitä varten täytyi epäluulon varjokin saada hänestä poistetuksi. Merlinin kohtuuton laki ei saanut uudelleen koskettaa häntä.
Kun Déroulède vihdoin vapautui solvauksesta, jonka alaiseksi hän oli joutunut, katseli Merlin sekä kirjaimellisesti että myöskin kuvaannollisesti sanoen ympärilleen päästäkseen epävarmasta tilanteestaan.
Arvostellen muita oman käytöksensä mukaisesti pelkäsi Merlin suositun kansanvaltuutetun kiihottavan roskajoukkoa häntä vastaan kostoksi kärsimästään loukkauksesta. Päällepäätteeksi oli hirmuvaltias varma, että Déroulède oli syyllinen ja että todisteita hänen petollisuudestaan oli olemassa, jos ne vain olisi saatu käsiin.
Hän kääntyi Julietteen lausumaton kysymys käärmeitä muistuttavissa silmissään. Juliette kohautti olkaansa ja teki eleitä ikäänkuin osoittaen ovelle.
»Tässä talossa on muitakin huoneita kuin tämä», näytti hänen eleensä ilmaisevan. »Etsikää niistä. Todistuskappaleita on, teidän tehtävänne on löytää ne.»
Merlin oli seisonut Julietten ja Déroulèden välissä, ettei jälkimäinen ollut nähnyt kysymystä enempää kuin vastaustakaan.