»Kansanvaltuutettu, olette ovela», virkkoi Merlin kääntyen hänen puoleensa, »ja epäilemättä olette nähnyt paljon vaivaa piilottaessanne petollisen kirjeenvaihtonne. Teidän on ymmärrettävä, ettei yleinen turvallisuuskomitea tyydy vain kirjastonne tarkastamiseen», lisäsi hän pilkallisen hyväntahtoisesti »ja otaksun, ettette pane vastaan, jos minä ja nämä kansalaiset vierailemme talonne muissa osissa.»
»Niinkuin haluatte», vastasi Déroulède kuivakiskoisesti.
»Valtuutettu, te seuraatte meitä!» komensi toinen lyhyesti.
Neljä kansalliskaartilaista asettui riviin kirjaston oven ulkopuolelle; päättävästi nyökäyttäen määräsi Merlin Déroulèden kulkemaan heidän välitsensä, sitten hänkin valmistautui seuraamaan. Ovella hän kääntyi vielä kerran Julietteen päin.
»Kansatar, mitä teihin tulee», virkkoi hän äkkiä yhä katalammin, »jos olette toimittanut meidät tänne tyhjän vuoksi, käy teidän huonosti, muistakaa, se! Älkää lähtekö talosta ennen palaamistamme! Minulla saattaa olla teillä kysyttävää.»
XIII LUKU.
SOTKEUTUNEET SILMUKAT.
Juliette odotti pari minuuttia, kunnes miesten askeleita ei enää kuulunut jykeviltä tammiportailta.
Ensi kertaa Damokleen miekan pudottua oli hän yksin ajatuksineen.
Muutamassa hetkessä oli hänen keksittävä miten irtautua sotkeutuneista silmukoista, joihin hän itse oli rakastettunsa kietonut.