»Mitään ei tapahdu, jos koetatte pysyä aivan tyynenä ja teette juuri niinkuin käsken. Menkää keittiöön ja odottakaa siellä, kunnes kutsun. Jos sotilaat tulevat sisään ja kyselevät, jos he koettavat pelotella teitä, niin muistakaa, ettei meidän tarvitse ihmisiä pelätä ja että henkemme on Jumalan käsissä.»
Puhuessaan piti Juliette koko ajan silmällä paperikasaa, joka vähitellen muuttui tuhaksi. Hän koetti lietsoa liekkejä parhaansa mukaan, mutta muutamat kirjeet olivat sitkeätä paperia ja paloivat aika hitaasti. Kyyneleitä vuodattaen, mutta tottelevaisena, valmistautui Pétronelle lähtemään huoneesta. Hänen emäntänsä hajamielinen ilme herätti hänessä pelkoa. Koetut kärsimykset olivat tehneet Julietten kasvot henkevän kauniiksi. Silmät loistivat suurina ja kiehtovina kuin olisivat ne nähneet kuolemattomille silmille näkymättömiä henkiolentoja; kullankeltaiset hiukset ympäröiden valkean puhdasta, nuorta otsaa näyttivät pyhimyskehältä.
Pétronelle teki ristinmerkin niinkuin olisi seisonut pyhimyksen edessä. Pétronellen ovea avatessa äkillinen veto sammutti viimeisen hiipuvan liekin tuhka-astiasta. Nähdessään Pétronellen poistuneen käänteli Juliette kiireesti muutamia jäljelle jääneitä puoleksi palaneita paperipaloja. Mihinkään ei ollut kirjoitus jäänyt selväksi. Mikä oli Déroulèdelle vaarallista, se oli kaikki todellakin muuttunut tomuksi. Neitsyt Marian jalkain juuressa oleva pieni lampun sydän oli sammunut öljyn puutteesta eikä Juliette keksinyt, millä sen olisi sytyttänyt uudelleen ja hävittänyt palamattoman jäännöksen. Sivuilta turmeltu nahkasalkku oli vielä jäljellä — sitä oli mahdoton hävittää.
Sille ei voinut mitään. Tuokion mietittyään heitti Juliette sen matkalaukkuun pukujansa joukkoon.
Sitten hänkin lähti huoneesta.
XIV LUKU.
ONNEKAS HETKI.
Kansanvaltuutetun makuuhuoneessa näyttäytyi etsintä yhtä tuloksettomaksi kuin kirjastossakin. Merlin alkoi jo epäillä tulleensa perinpohjin petkutetuksi.
Hän käyttäytyi jo Déroulèdea kohtaan aivan toisella tavalla. Hän oli käynyt miellyttäväksi ja joustavaksi, joten kaikista hänen sovintoyrityksistään kuvastui ääretön iva. Häntä ja yleistä syyttäjää varmaankin tuomitaan ankarasti päivän tapahtumista, jos suosittu kansanvaltuutettu Pariisin roskajoukon kannattamana vain suvaitsee kostaa.
Vallankumouksen loistovuonna oli Ranskassa vain yksi askel moitteen ja syytöksen välillä, ja Merlin tiesi sen. Vaikkei hän siis ollutkaan kadottanut Déroulèden todisteiden löytämisen toivoa ja vaikka Déroulèden käytöksestä päättäen hän jäi täysin vakuutetuksi, että sellaisia todisteita oli, suunnitteli hän makupalaa — jäniksen käpälää, jolla voi sivellä Kerberosta [Kerberos manalan monipäinen hirmukoira kreikk. tarust. Suoment. huom.], yleistä turvallisuuskomiteaa, itsensä puhdistamiseksi.