Molemmat miehet vaikenivat pitkäksi ajaksi. András odotti, kunnes
Bideskuty tyyntyi, ja sanoi sitten:
»Antaako teidän korkeutenne minulle luvan mennä tapaamaan Rosensteinia huomenna»?
»Kyllä, kyllä!» sanoi Bideskuty nopeasti. »Olen teille suuresti kiitollinen, ystäväni, todellakin hyvin kiitollinen. Teidän ei tarvitse olla ollenkaan peloissanne, sillä maksan pian takaisin rahanne, joista saamanne varmuudet ovat mainiot. Tulevana vuonna panen myllyni käyntiin ja…»
»Voimme helposti keskustella tuosta myöhemminkin», sanoi András hiljaa. »Jos teidän korkeutenne suo minulle anteeksi, lähden nyt, sillä äitini odottaa minua pääsiäispäivälliselle, ja Kisfaluun johtavat tiet ovat melkein pohjattomat».
»Tietysti, tietysti!» sanoi Bideskuty hermostuneesti. »Mutta ettekö halua syödä päivällistä kanssamme, minun kanssani — tarkoitan? Tietysti tulee kreivitärkin…»
András katsoi melkein huvitettuna tuohon mies-raukkaan, joka koetti suoriutua tästä hänelle selvästi hyvin vastenmielisestä kutsusta. Hän oli tarpeeksi viisas ymmärtääkseen, miten vastenmielinen vieras hänestä todellisuudessa tulisi jalon kreivin pöytään, ja liian ylpeä käyttääkseen hyödykseen Bideskuty’n kiitollisuudenvelkaa häntä kohtaan. Hän oli noussut seisoalleen ja suuressa viitassaan näytti hänen harteikas pitkä vartalonsa kasvavan ylpeydessään tuota onnetonta seitsemän vuosisadan vanhasta suvusta polveutunutta aatelismiestä korkeammalle.
»Kiitän teidän korkeuttanne», sanoi hän, »mutta jos sallitte, menen kotiini syömään päivällistä äitini kanssa. Molemmat pienet palvelijattareni tulisivat niin surullisiksi, jos he näkisivät tuolini tyhjäksi pääsiäisenä, enkä halua mitenkään estää jaloa kreivitärtä syömästä siunattua lihaa kanssanne, herra kreivi».
»Tuletteko luokseni huomenna sitten kuin olette puhutellut
Rosensteiniä»? kysyi Bideskuty nähtävästi hyvin huojentuneena.
»Tuon teille varmasti paperit aivan heti. Olette iloinen saadessanne hävittää ne», sanoi András valmistautuen lähtemään.
Bideskuty epäröi hetkisen. Vieras, joka oli tullut avuksi silloin kun kaikki näytti olevan jo mennyttä ja joka oli estänyt melkein välttämättömän vararikon, oli poistumaisillaan. Vierasvaraisuuden lait käskivät varmasti, että hänet oli saatettava portille, ja määräsivät, että isännän oli ojennettava hänelle jäähyväismalja ennen lähtöä.