András siirsi viittansa oikeaan asentoon leveille hartioilleen, veti vyönsä tiukempaan, otti lakkinsa ja kumarsi Bideskuty’n kreiville. Gyuri ojensi kätensä, jota talonpoika puristi ensin hieman epäröityään. Sitten hän poistui ja hänen askeltensa ääni kuului lämpiön kivilattialta. Vanha Jánko ojensi Andrákselle jäähyväismaljan, jota András ei kumminkaan tyhjentänyt. Toisen kerroksen ikkunasta katsoi Bideskuty velkojaansa hämmästynein ilmein, voimatta oikein ymmärtää tämän käyttäytymistä.
XVIII
JUUTALAINEN ROSENSTEIN.
Kukaan kyläläinen ei oikein tiennyt, miten juutalainen Rosenstein eli, eikä kukaan voinut kehua käyneensä tuossa pienessä rakennuksessa, jossa hän oli asunut jo neljännesvuosisadan. Hänellä ei ollut palvelijaa eikä palvelijatarta, joten hänen oli pakko tehdä kaikki työt itse — paistaa paistinsa ja hoitaa kanansa, joita hänellä oli muutamia talonsa takana olevassa puutarhassa, ja lypsää lehmänsä, joka oli kaunis Keményn Andrákselta ostettu maidonantaja Kisfalun karjasta. Joka lauantai oli kumminkin Darázsin Laczin äidin Rosan mentävä sinne toimittamaan kaikki askareet, sillä silloin, vaikka hän ei voinut mennäkään synagogaan, jollaista temppeliä ei ollut lähempänä kuin Gyöngyösissä, vietti hän kuitenkin sunnuntainsa hyvin määräysten mukaan pysytellen koko päivän huoneessaan tekemättä mitään, lukuunottamatta aterioimista. Rosa keitti ruoan hänelle ja sai joka lauantai palkakseen vaivoistaan noin parikymmentä penniä.
Keményn András katsoi seuraavan päivän iltapäivällä hieman epäröiden raollaan olevasta ovesta tuohon rakennukseen, joka näytti niin pieneltä ja pimeältä sisältä. Hän koputti monta kertaa oveen, ennenkuin hän kuuli laahustavia askelia huoneesta ja Rosensteinin käheän äänen kysyvän tulijan nimeä.
»Täällä on Keményn András, Rosenstein. Laske minut sisään, sillä haluan puhella kanssasi».
»Sellainen on mitättömälle talolleni liian suuri kunnia», sanoi Rosenstein sulkien tien asettumalla kynnykselle. »Kun haluatte puhella kanssani, tulen sinne, jonne käskette minua tulemaan».
»Päästä minut heti sisään, mies»! sanoi Kemény ratkaisevasti. »Asiastani ei voida keskustella missään ravintolassa eikä maantiellä ja minulla on hyvin vähän aikaa tuhlattavaksi».
Odottamatta juutalaisen vastausta työnsi András hänet syrjään ja meni sisään. Hänen oli kumarruttava mennessään huoneeseen, sillä oviaukko oli matala, ja paksut orret kannattivat olkikattoa. Alussa ei hän voinut nähdä mitään, sillä ainoan pienen ikkunan verhoksi oli ripustettu vanha takki naulaamalla se siihen niin, että se kokonaan pimitti päivänvalon. Huoneessa vallitseva kuumuus oli tukahduttava, sillä suuressa saviuunissa paloi räiskyvä valkea, jonka yllä kiehui hiljaa joku hyvin kynsilaukalta tuoksuva keitto.
Sitten kuin Andráksen silmät tottuivat pimeyteen, huomasi hän huoneen keskellä tummasta puusta valmistetun kiilloitetun pöydän, jolle oli levitetty useita papereita. Sen vieressä oleva tuoli oli nähtävästi siirretty nopeasti syrjään. Huone näytti muuten aivan tyhjältä. Sen toisessa päässä oli sisähuoneeseen johtava ovi ja makuukamarin toisella puolella oli tuo mitätön puutarha ja suojus lehmälle.