Rosenstein oli nopeasti kiiruhtanut kokoamaan pöydällä olevia papereita pois.
»Anna niiden olla», sanoi András laskien kätensä niille. »Luullakseni koskevat nämä paperit juuri tuota asiaa, josta olen tullut keskustelemaan kanssasi. Irroita kumminkin tuo ryysy ikkunasta, sillä tarvitsen valoa nähdäkseni lukea nämä».
»Kyläläiset ovat niin uteliaita, teidän korkea-arvoisuutenne», vastusteli Rosenstein, jonka kellahtavat kasvot muuttuivat tuhkanharmaiksi, kun András istuutui pöydän kulmalle, kokosi kaikki paperit käteensä ja valmistautui lukemaan niitä.
»Käskin sinua hankkimaan enemmän valoa», sanoi András tiukasti.
Juutalainen totteli. Sitten seurasi noin viisi minuuttia kestävä hiljaisuus, jonka kuluessa András tyynesti luki kaikki nuo paperit läpi, Rosensteinin tarkastaessa levottomasti jokaista hänen kasvojensa muuttuvaa ilmettä. Luettuaan asetti András paperit jälleen pöydälle.
»Muistatko», kysyi hän tyynesti, »sanaani noin kahdeksan kuukautta sitten, että puristan hengen sinusta, jos joskus huomaan sinun minua pettävän»?
»Teidän korkea-arvoisuutenne…» aloitti Rosenstein vastustavasti.
»Kysyin, muistatko»? keskeytti András vielä melko tyynesti.
Rosenstein ei vastannut. Hän näytti pelästyneeltä ja kerran tahi kahdesti kostutti hän kielellään huuliaan, jotka näyttivät kuivuneen. Kun hän vaipui tuoliinsa, vapisivat hänen polvensa huomattavasti.
»Olen tuonut mukanani ratsupiiskani», sanoi András istuen yhä pöydän kulmalla, »jolla pieksän paimeniani silloin kun näen heidän tarpeettomasti rääkkäävän hevosia. En ole lyönyt sillä eläintä kuin kerran, jolloin minun oli pakko kurittaa erästä raivostunutta sikaa, joka oli purrut hoitajaansa sääreen. Tänään aion kurittaa sillä sinua, koska et ole ainoastaan pettänyt minua ja tahrannut kunniallista nimeäni, vaan myöskin senvuoksi, että olet tarpeettoman julmasti kohdellut erästä, joka ei ole tehnyt sinulle mitään vääryyttä, saattamalla hänet melkein perikadon partaalle».