»En voi sanoa, ovatko uutiseni mielestänne hyviä, vaiko huonoja», sanoi
András tyynesti.
»Ilmoittakaa ne heti, sillä näette kai miten levoton olen. Sanokaa, olenko kerjäläinen».
»Ei niin kiireesti, herra kreivi», sanoi András. »Sallikaa minun ensin ilmoittaa teille, etteivät asiat ole vielä niin huonolla kannalla, ja omassa vallassanne on korjata ne jälleen täydellisesti. Suremisen syytä ei ole ollenkaan olemassa, ei ainakaan vielä».
»Entä Rosenstein»?
»Onnettomuudeksi, herra kreivi», sanoi András hieman hermostuneesti, mutta koettaen kumminkin puhua hyvin ystävällisesti, »selosti juutalainen asian aivan eri tavalla kuin teidän korkeutenne».
Bideskuty katsoi velkojaansa kuin raivostunut härkä.
»Uskallatteko vihjata, että…?»
»Uskallan vain nöyrästi», keskeytti András hyvin tyynesti, »koettaa noudattaa oikeudenmukaisuutta ja auttaa teidän korkeuttanne tässä suuressa vaikeudessa. En ole jalosukuinen enkä oppinut, sillä ainoan sivistykseni olen saanut ystävälliseltä ja vilpittömältä papiltamme sellaisten väliaikojen kuluessa, jolloin en ole viljellyt maata, enkä senvuoksi kykene lukemaan muiden ajatuksia. Teidän korkeutenne selitti minulle asian toisella ja Rosenstein toisella tapaa. Onnettomuudeksi voi juutalainen todistaa väitteensä papereilla, mutta teidän korkeudellanne ei ole muuta varmuutta kuin sananne».
»Ja te uskallatte seisoa siinä edessäni, mies, ja sanoa, ettei unkarilaisen aatelismiehen sana ole tuhansien kirjallisten todistusten arvoinen».
»Tunnen hyvin vähän aatelisia, teidän korkeutenne, ja pelkään että Gyöngyösin lakituvassa nuo allekirjottamanne paperit painavat kovasti sanojanne vastaan».