Mutta kreivitär Irma sanoi hänen epäröimistään »hentomieliseksi mielettömyydeksi».
»Anna minun järjestää koko asia», sanoi hän, »äläkä, Jumalan nimessä, sekaudu siihen. Olet näyttänyt olevasi aivan taitamaton hoitamaan omia asioitasi. Tämän aion nyt ainakin viedä läpi».
Bideskuty ei saanut milloinkaan tietää, mitä äidin ja tyttären välillä tapahtui. Keskustelu tapahtui myöhään eräänä iltana ja kesti pari tuntia, ja kun kreivitär vihdoin tuli nukkumaan sanoi hän:
»Voit lähettää sanan tuolle talonpojalle huomenna. Kuta nopeammin tämä avioliitto solmitaan, sitä parempi on se meille kaikille».
Bideskuty olisi halunnut kysellä paljonkin. Hän rakasti sydämestään kaunista tyttöään ja oli ylpeä hänestä.
»Muistan nyt, Gyuri, etten ole kertonut llonkalle, miksi tämä avioliitto on välttämätön. Jumalalle kiitos, olen saanut hänet tottelemaan vanhempiaan kyselemättä tämän päätöksemme syitä».
»En halua tehdä häntä onnettomaksi», vastusteli Bideskuty.
»Mutta, rakas Gyuri, millaisia tyhmyyksiä sinä nyt puhutkaan! Hän ei ole ollenkaan onneton, sillä sellaiseen ei hänellä ole minkäänlaista syytä. Koska hän ei tunne tuota miestä ollenkaan, ei hän voi halveksiakaan häntä, eikä senvuoksi olla onnetonkaan».
Tämä oli nähtävästi vastustamatonta johdonmukaisuutta. Bideskuty huokaisi, mutta luotti vaimonsa arvostelukykyyn. Hän uskoi täydellisesti, että naiset tuntevat parhaiten toisensa, eikä hänellä sitäpaitsi milloinkaan ollut ollut oikeutta sekaantua tyttärensä kasvattamiseen.
Ja Keményn Andrákselle oli lähetetty sana. Häntä odotettiin saapuvaksi joka hetki. Bideskuty oli hirveästi hermostunut ja katsoi levottomasti vaimoonsa, joka istui suorana ja tyynesti huoneen keskellä ja nypläsi jotakin kudosta ärsyttävän levollisesti. Ilonka istui erään ikkunan vieressä ristissä olevin toimettomin käsin ja katse käännettynä pois vanhemmistaan. Bideskuty, joka oli pelännyt ja odottanut kyynelillä ja rukouksilla höystettyä naisellista liikuttavaa kohtausta, tyyntyi kokonaan nähdessään tyttärensä niin vakavana ja rauhallisena.