Isä Ambrosius kohotti nyt käsivartensa rukoukseen.
»Olkoon Abrahamin, Israelin ja Jaakobin Jumala kanssanne, vuodattakoon hän siunauksensa kastetta jatkuvasti ylitsenne niin, että näette lastenlapsenne kolmanteen ja neljänteen polveen, ja lopulta saavutatte iankaikkisen elämän Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta, Vapahtajan, joka elää ja hallitsee Isän Jumalan ja Pyhänhengen avulla iäistä valtakuntaansa. Amen».
Sitten hän lisäsi tehden ristinmerkin nuoreen pariin päin.
»Benedicat vos omnipotens Deus, Pater et Filius, et Spiritus Sanctus». [Siunatkoon teitä kaikkivaltias Jumala, Isä, Poika ja Pyhähenki.]
Viimeinen »amen» häipyi kuulumattomiin, viimeinen evankeliumi luettiin, ja sitten rupesi isä Ambrosius kuivaamaan pyhiä astioita.
Pitkäksi ajaksi uskonnolliseen hartauteen vaipuneiden sanankuulijain vaiteliaisuus uhkasi nyt rikkoutua. Nuorempi väki alkoi kuiskailla kiihkeästi, rukouskirjojen hakaset painettiin äänekkäästi kiinni ja kaikkialta kuului hermostunutta rykimistä ja tukahdutettua hihitystä. Kaikki pysyivät kumminkin kunnioittavasti paikoillaan ojentautuen eteenpäin nähdäkseen sulhasen ja morsiamen, ja morsiamen jalosukuiset vanhemmat. Lausuttiin kiihkeitä kysymyksiä ja yhtä innokkaita huomautuksia. Isä Ambrosius tuli pääkäytävälle, puristi isällisin vapauksin morsiamen nuoret kalpeat kasvot käsiensä väliin, katsoi suoraan tämän viattomiin silmiin ja kuiskasi jotakin hänen korvaansa viimeiseksi neuvoksi ja siunaukseksi. Sitten hän kääntyi Andráksen puoleen, puristi tämän käden omiinsa ja kaikki kuulivat hänen sanovan: »Jumala siunatkoon sinua, poikani, olet täydellisesti ansainnut onnesi»! Sitten hän pani lakin päähänsä ja poistui.
Jalosukuinen kreivitär oli heittänyt vaippansa käsivarrelleen ja tullut Ilonkan viereen. Jokainen katselija kurotti kaulaansa nähdäkseen tuon merkityksellisen silmänräpäyksen. Aina kunnioitettuun aito unkarilaiseen perinnäiseen tapaan kohotti András hunnun nuoren vaimonsa kasvoilta huomattavasti vapisevin käsin, ja kumarruttuaan häneen päin suuteli hän äsken saamansa vaimon puhdasta otsaa kalmankalpein kasvoin.
Ilonka näytti vaaleammalta kuin hänen tukassaan olevat valkoiset ruusut. Hän sulki silmänsä ja näytti olevan aivan pyörtymäisillään. András oli saanut ensimmäisen suukkosen, kuten jokainen muukin sulhanen tasangoilla, mutta kumminkin katseli hän hyvin kateellisesti, kun Ilonkan vanhemmat kukin vuorollaan puristivat tyttärensä syliinsä, ja jalo kreivitär vuodatti runsaasti kyyneliä äidillisistä silmistään. Näytti siltä kuin hän ei olisi sallinut kenenkään lähestyä tyttöä nyt.
Huomautuksia sateli nyt kainostelematta. Naisten sydämiä vihloi, kun he näkivät morsiamen kalpeat kasvot. Mutta kaikki morsiamethan ovat hääpäivänään kalpeita ja peloissaan. Se on heidän suurin viehätyksensä, ja András panisi kyllä pian nuo posket punastumaan ja nuo silmät loistamaan.
Kuinka kauniilta he molemmat näyttivätkään, kun he kävelivät pääkäytävää poispäin, vaikka morsiamen käsi tuskin koskettikaan Andrákseen, kun hän ohjasi vaimoaan ovelle. Hiljaa kuiskattu »Jumala siunatkoon teitä!» kuului heidän jälkeensä. Sitten seuraten kreiviä ja kreivitärtä virtasi kansa kirkosta nähdäkseen lähdön.