András pysähtyi hetkiseksi, ikäänkuin toukokuun auringon kirkkaus olisi häikäissyt hänen silmänsä. Tiellä odottivat kreivin vaunut livreepukuisine palvelijoineen ja punaisissa valjaissa olevine valkoisine hevosineen, jotka olivat tuoneet morsiamen kirkkoon ja jotka nyt kärsimättömästi kuopivat maata. Rahvas oli nyt tunkeutunut kuin Tarnan tulviva vesi kirkosta tarhaan, joka oli liian pieni niin suurelle joukolle. Kaikki riensivät innoissaan kauemmaksi nähdäkseen rikkaan talonpojan ajopelit, joita luultiin kuvaamattoman komeiksi, koska niiden oli määrä kuljettaa jalosukuinen morsian talonpoikaiseen kotiin. Jokainen otaksui, että hevosten kiiltävät, loistavat messinkiheloin ja -soljin koristellut valjaat voittavat Bideskuty’n kreivin hevoset, semminkin kun ei missään ollut sellaisia juoksijoita kuin Kisfalussa. Kreivitärkin katsoi kysyvästi tielle ja levottomasti Andrákseen, sillä muita vaunuja kuin hänen ei ollut näkyvissä. Mitä András odottikaan nuoren vaimonsa kanssa?

Nopeasti hätkähtivät kaikki, sillä tieltä kuului kavioiden kapsetta ja huutoja, ja kylän asukasten iloisesti katsellessa ja jalon kreivittären huutaessa kauhusta nosti Keményn András nopeasti nuoren morsiamensa käsivarsilleen ja hyppäsi Csillagin selkään. Ennenkuin katselijat oikein huomasivatkaan tapahtuman ja ennen kreivittären tointumista säikähdyksestä, oli tamma kaksinkertaisine kuormineen jo kaukana tiellä ja pöläytteli suuria hiekkapilviä ilmaan laukatessaan tasangolle päin tuulessa liehuvin harjoin.

Kumea »Eläköön!», joka pani pienen kirkon heilumaan perustuksillaan, kajahti nopeasti pienenevän hevosen ja ratsastajain jälkeen. Tuo huuto vapautti joukon viimeisten tuntien äärettömästä jännityksestä, ja oli sopiva, hurja, alkuperäinen ja mitä kiihkein inhimillinen selitys tällaiselle uudelle morsiamen kotiinviemistavalle.

XXV

KANGASTUS.

Ah, tuon hurjan ratsastuksen suomaa iloa tämän kauniin tasangon poikki vieviä teitä pitkin, Csillagin tuntiessa, kuten näytti, tuon saman magneettisen voiman vaikutusta kuin hänen isäntänsäkin suonissa virtasi, ja lentäessä eteenpäin nopeasti ja varmasti kuin tuulen kuljettamat pilvet.

Ah, miten András oli odottanutkin tätä ratsastusta ja Ilonkan käsivarsien säikähtynyttä puristusta, sillä hänen oli pideltävä lujasti kiinni Csillagin kiitäessä tuulen nopeudella.

Kuinka kalpealta hän näyttikään! Hänen silmänsä olivat kiinni ja näytti melkein siltä kuin hän olisi ollut pyörryksissä. Andráksen oli ollut pakko käyttäytyä ripeästi ja raa'asti, nousta Csillagin selkään ja paeta hänen kanssaan suomatta kenellekään aikaa pysähdyttää häntä, ja se oli epäilemättä säikähdyttänyt Ilonkaa.

Mutta Csillag kiisi vain eteenpäin, kylä oli jo kaukana heidän takanaan, eläköön-huudot olivat lakanneet kuulumasta, tasanko kaikessa äärettömyydessään ja autiudessaan levisi heidän eteensä ja Csillag, joka rakasti sen rajatonta vapautta yhtä paljon kuin Andráskin, ja piti taivaan ja maan äärettömästä laajuudesta, laukkasi eteenpäin kuin Jumalan enkelit olisivat lainanneet sille siipensä.

Eteenpäin ja yhä vain eteenpäin! Ilonka lepäsi niin hiljaa ja kalpeana hänen käsivarsillaan, hiukan raollaan olevasta suusta tunkeutui tuskin henkäystäkään ja hänen pitkä valkoinen huntunsa oli kääriytynyt hänen ympärilleen kuin verho, hänen pienen päänsä levätessä Andráksen rinnoilla. Tällaisesta hetkestä oli András haaveillut kaikkien pitkien iltojen kuluessa tasangolla, ja mieletön toivo oli melkein murtanut hänen sydämensä hänen ikävöidessään tällaista hetkeä. Ja nyt sai hän katsella sydämensä valittua ensimmäisen kerran kahden kesken. Kenenkään silmät eivät nähneet hänen mielenliikutustaan Ilonkan levätessä alistuvaisesti hänen sylissään. Ah, millainen ilo olikaan saada katsella häntä näin, kun hän lepäsi tunnottomana ja avutonna miehensä rintaa vasten! András katseli hellästi jokaista hunnun alta esiinpistävää pehmoista hiuskiharaa, ummistuneita luomia, joiden ohuet punaiset suonet kertoivat suruista ja kyynelistä, pientä valkoista nenää, sen kaunista päätä ja hentoja sieraimia, ja ennen kaikkea, tuota punaista suuta, jonka puoliavoimien huulien välistä Andráksen tulinen katse etsi pieniä valkoisia hampaita ja ruusunpunaisen kielen päätä.