»Kuinka paljon rahaa antoi Keményn András sinulle saadakseen mennä naimisiin kanssani»?
»Ilonka, olet menettänyt järkesi», sanoi Bideskuty vihaisesti.
»Enkä ole! Et halua kertoa minulle totuutta ja senvuoksi on minun pakko tehdä johtopäätöksiä. Jos kieltäydyt kertomasta minulle kaikkea, on minun mahdotonta oleskella kattosi alla enää tuntiakaan, ja…» lisäsi hän änkyttäen, »koska ei tietysti mieheni huoli minua luokseen, on minun mentävä johonkin muualle».
»Kuuntele nyt, Ilonka. Teissä naisissa ei ole hituistakaan johdonmukaisuutta. Et ole mielestäsi enää mikään lapsi, ja niin ollen kai ymmärrät, että tulipalo toisena ja tulva toisena vuonna voivat köyhdyttää rikkaankin maanviljelijän. Sen lisäksi uhkasi ja petti minua muudan verenimijä, koronkiskuri, kunnes kaikki maani joutuivat vieraisiin käsiin. Miehesi on lainannut minulle paljon rahaa maitani vastaan ottamalla niistä vain kohtuullisen koron. Tuo Rosenstein roisto, jonka kuulemma piru vihdoinkin on korjannut, pakotti minut allekirjoittamaan muutamia papereita, joiden perusteella hän sitten pakotti minut maksamaan suunnattomia korkoja. Maksoin niitä vuosikausia tietämättä ollenkaan, että ne menivät juutalaisen taskuihin Keményn saamatta niistä penniäkään. Tuli ja vesi täydensivät tuon koronkiskurin työn. Minusta tuli köyhä mies. Silloin ilmestyivät jälleen nuo allekirjoittamani paperit näkyviin, joita en ollut lukenut läpikään, ja sain tietää niiden olevan antamiani velkakirjoja rahoista, joita en milloinkaan ollut saanutkaan. Rosenstein uhkasi minua kaikin mahdollisin keinoin, joita en nyt muistakaan. Hänellä tuntui olevan oikeus puolellaan, koska olin allekirjoittanut nuo paperit. Keményn András tuli silloin luokseni. Hän tukki juutalaisen suun kullalla, lunasti nuo paperit minulle takaisin ja maksoi tämän rakennuksen kiinnityksen, josta Rosenstein uhkasi karkoittaa meidät pois. Maa oli kumminkin jo hänen omaisuuttaan. Sinä, minä ja äitisi olisimme muuttuneet samanlaisiksi kerjäläisiksi kuin kaikki kodittomat mustalaiset. András kertoi rakastavansa sinua ja haluavansa mennä kanssasi naimisiin. Hän sanoi maiden siten joutuvan sinun ja lastesi omaisuudeksi. Mitä voinkaan tehdä? Puukko uhkasi kurkkuani — ja minä suostuin».
Ilonka ei sanonut mitään. Hän tuijotti isäänsä kalpein kasvoin ja toivottomin, hämmästynein ilmein.
»Hän maksoi tämän talon kiinnityksen, otti maat haltuunsa ja rupesi hoitamaan niitä niinkuin hän ainoastaan kykenee hoitamaan maatiloja. Hän omisti kaiken, mutta ei kukaan tiennyt sitä. Hän neuvotteli kanssani kaikesta ja toimi puolestani kuin jonkunlainen välittäjä. Joskus unohdankin kokonaan, etten ole näiden maiden omistaja, ja annan hänelle määräyksiä, jotka hän aina toimittaa perusteellisesti. Hän kertoi minulle kerran olevansa vain sinun tilanhoitajasi. Tuolla miehellä on enemmän sydäntä», lisäsi Bideskuty lyöden nyrkkinsä kovasti pöytään, »kuin kenelläkään muulla tuntemallani henkilöllä ja…»
»Rakas isä», keskeytti Ilonka, »kerro minulle ainoastaan tosiseikat.
Älä muserra minua häpeällä enemmän kuin on tarpeellista».
»Et ole milloinkaan kertonut äidillesi, miksi poistuit miehesi luota eikä Andráskaan ole sanonut minulle mitään. Hääpäivänne jälkeisenä päivänä lähetti hän minulle erään paperin, jonka luin läpi hyvin huolellisesti. Tuossa asiakirjassa lahjoittaa hän sinulle koko Bideskuty’n tilan, pidättäen itselleen vain oikeuden valvoa sen hoitamista. Katsohan, hän ei oikein luota minuun», lisäsi Bideskuty hymyillen, »enkä ole hänen mielestään mikään kelvollinen tilanhoitaja. Mutta hän itse on suurenmoinen, Ilonka!» huudahti hän innostuneesti. »Näet itse, miten ruhtinaallisessa kunnossa tämä talo nyt on. Minulla on nyt aina runsaasti rahaa, ja käypää metallirahaa päällepäätteeksi, paljon viljaa myytäväksi, ja karjani lihoo ja lisäytyy, kuten kaikki muukin. Minulla ei ole ollut milloinkaan niin paljon nautoja eikä vasikoita, eikä niin suuria määriä vehnää eikä maissia myytävänä. Tuo mies tuntee jokaisen maajalan arvon. Hän huolehtii kaikesta. Minä oleskelen vain täällä kotona, hyväksyn hänen toimenpiteensä ja korjaan rahat, kun hän on tehnyt hyvän kaupan puolestani… tarkoitan sinun puolestasi, Ilonka, sillä sinunhan tämä kaikki on. Oletko milloinkaan halunnut jotakin, jota et ole saanut, sano oletko»?
»Sitten eivät nuo rahat, joita jaoin köyhille koleeran raivoamisaikana, tulleetkaan sinulta, vaan häneltä»? kysyi Ilonka tyynesti.
»Ei, ei oikeastaan häneltäkään, lapseni, sillä omaisuushan kuuluu sinulle».