Ja András veti kauniin emännän polvelleen istumaan ja katseli häntä niin ihailevasti juodessaan maukasta viiniä, että emäntä punastui hirveästi.
»Ah, András, te ette tiedä, että tuo minua juuri surettaakin», sanoi kaunis emäntä kyyneleen tahi parin kostuttaessa hänen silmiään ja tehdessä ne vielä entistäkin kirkkaammiksi.
»Mikä teitä vaivaa, Lotti? Kertokaa minulle. Haluatteko uuden lettinauhan, kyyhkyseni, vaiko uuden silkkipuvun sunnuntaiksi? Kertokaa minulle vain mitä haluatte, lintuseni, niin saatte sen varmasti. Älkää taivaan nimessä kumminkaan itkekö, sillä sellaista en voi katsoa».
»Ei, ei, tässä ei ole kysymyksessä lettinauhat eikä uudet puvut, András», vastasi emäntä purskahtaen nyt todellakin äänekkääseen itkuun, »sillä kauneuteni ei ole enää minkään arvoinen, kun mieheni on lakannut rakastamasta minua».
»Lakannutko rakastamasta teitä, ruususeni? Onko Kálmán tullut sokeaksi, vai onko hän ruvennut katsomaan kieroon?»
»En tiedä, András, mikä häntä vaivaa, mutta sen tiedän varmasti, ettei hän rakasta minua enää», vastasi emäntä värisevin äänin. »Hän ei ole lyönyt minua kolmeen viikkoon».
András vihelsi pitkään.
»No mutta, tuohan kuulostaa vakavalta! Entä te»?
»Voi, hänellä olisi kyllä ollut syytä. Tanssin csárdásta Horty Rezsön kanssa pari tuntia, kunnes olin vähältä pyörtyä ja todellakin kaaduin hänen syliinsä, mutta tultuani kotiin, niin Kálmán, joka oli siellä ja näki kaiken, senkin, että Reszö suuteli minua csárdáksen jälkeen, meni vain tyynesti nukkumaan lyömättä minua edes korvalle».
Ja laiminlyöty vaimo itki yhä katkerammin.