Juutalainen oli melko hyvällä tuulella, sillä Andráksen iloinen nauru oli tarttuvaa. Rosensteinin ohuitten huulien välistä kuului hiljaista hörötystä, joka ehkä oli jonkunlaista naurua.
Nuori talonpoika työnsi haarikat ja pullot pöydän toiselle syrjälle. Viini kiihdyttää ja kun on keskusteltava juutalaisen kanssa, on ajatukset pidettävä selvinä. Piipullinen tupakkaa on kumminkin aina hyvä ystävä ja neuvonantaja, ja András työnnettyään pellavapaitansa leveät hihat ylemmäksi nojasi molemmat kyynärpäänsä pöytään ja täytettyään pitkän kirsikkapuisen piippunsa sanoi hän juutalaiselle:
»No, annahan kuulua»!
Rosenstein oli vetänyt taskustaan toisen noista papereista, joiden alle Bideskuty’n kreivi oli aamulla kirjoittanut nimensä lukematta niitä edes läpikään. Toinen oli hyvässä turvassa povitaskussa, eikä sitä nähtävästi oltu tarkoitettukaan muiden katseltavaksi.
»Bideskuty’n jalo kreivi halusi saada kaksisataaviisikymmentätuhatta floriinia», aloitti hän, »koska hän panee huomenna uuden höyrymyllynsä käyntiin ja hänen oli maksettava palkat Budapestista tänne tulleille työmiehille, joihin hänen oli pakko turvautua senvuoksi, etteivät näiden kylien miehet uskalla lähestyä tuota rakennusta peninkulmankaan päähän pelosta, että he tapaavat perkeleen».
»Tarkoitatko todellakin», sanoi András epäillen, »että tuo kirottu mylly on todellakin valmis pantavaksi käyntiin»?
»Hän panee sen varmasti käyntiin huolimatta kaikista tyytymättömistä alustalaisistaan ja välittämättä siitäkään, että isä Ambrosius on lukenut erityisiä messuja tuon saatanan rakennuksen taivaan tulella tuhoamiseksi. Se aloittaa todellakin työnsä huomenna tahi ylihuomenna. Kreivin vilja on suovattu valmiiksi kauniisiin aumoihin noiden yliluonnollisten puimakoneiden puitavaksi, ja kaikki ennen puitu vilja jauhetaan niin hienoiksi jauhoiksi pirun ja hänen apulaistensa käskystä, ettei Bámát ole vielä ikinä sellaisia nähnytkään».
Juutalainen sanoi tämän hyvin ivallisesti, mutta András, joka huolimatta saamistaan opetuksista ei ollut täydellisesti voinut tukahduttaa talonpoikaista taikauskoaan, kuunteli hänen puhettaan peläten ja epäillen.
»Mielestäni kreivi on aivan hullu», sanoi hän vihdoin. »Onko sellaisesta nyt vähintäkään hyötyä tahi hyvää, että hän käyttää kolmea miestä siinä, missä oikeastaan tarvitaan parikymmentä, mutta maksaa kumminkin heille kahdensadan miehen palkan? En voi ymmärtää sellaista, eivätkä hänen jauhonsa tule siitä sen hienommiksi. Hän raivostuttaa vain siten kaikki alustalaisensa. Hän on aivan hullu».
»Hän on saanut varmaankin päähänsä, että hänestä on tuleva tämän maakunnan rikkain mies, ja sitä odottaessaan hävittää hän ahkerasti omaisuuttaan tullakseen rikkaaksi. Noudatin kumminkin tahtoanne ja annoin hänelle nuo kaksisataaviisikymmentätuhatta floriinia seuraavaa panttia ja korkoa vastaan…»