»On jo melko myöhäinen, András», sanoi kaunis emäntä ovelta. »Teillä on runsas kolmen tunnin ratsastusmatka edessänne, jos aiotte palata tänä iltana Kisfaluun. Oletteko muistanut sen»?

»Niin, minun on todellakin lähdettävä kotiin», sanoi András heräten unelmistaan. »Tulkaa suutelemaan minua, koska olette pitänyt niin hyvin huolta ajasta. Tässä on kymmenen floriinia juomastani viinistä ja Csillagin syömistä kauroista. Muistakaa nyt, että sidotte ensi sunnuntaina uuden lettinauhan tukkaanne, niin teemme csárdásta tanssiessamme Kálmánin aivan raivostuneeksi mustasukkaisuudesta. Tanssimme pari tuntia, muistakaa nyt se. — Hei, Csillag, kaunokaiseni, oletko jo levännyt tarpeeksesi ja onko tuo tyhjäpäinen emäntä antanut sinulle runsaasti kauroja? Kuulehan, vanha linnunpelätti, haluan puhutella sinua tulevalla viikolla voidaksesi myydä puolestani muutamia karitsoita. Minulla on niitä parisataa ja haluan saada niistä hyvän hinnan. Saat tulla Kisfaluun, sillä puimiselta en jouda minnekään. Hyvää yötä nyt, kyyhkyseni. Antakaa minulle vielä suukkonen ja sanokaa Kálmánille, että hän on sokea. Olkoon Jumala kanssanne! Tule nyt, Csillag»!

Ja András hyppäsi rakastamansa satulattoman, jaluksettoman ja suitsettoman tammansa selkään, ja viitaten hyvästiksi kauniille emännälle läksi hän ajamaan laukkaa auringonlaskua kohti, muuttuen pian himmeäksi taivaanrantaa vasten näkyväksi pisteeksi.

Rosenstein katsoi kauan hänen jälkeensä. Hänen värittömät silmänsä loistivat ja hänen huulensa avautuivat happameen hymyyn, kun hän laihalla kädellään hellästi hypisteli Bideskuty’n Guyrin allekirjoittamaa toista paperia, joka sisälsi muutamia sellaisia pykäliä, että jos tuo nuori mies, joka juuri niin iloisesti oli lähtenyt ratsastamaan pois, olisi saanut nähdä sen, olisi se maksanut juutalaiselle monta katkaistua kylkiluuta. Sitten käänsi juutalainen selkänsä ravintolalle ja meni tiehensä.

VIII

ENSIMMÄISET VIERAAT.

»Otan sittenkin luullakseni sinisen vyöni ja nauharuusukkeet, Rosa, sillä tuossa punaisessa näytän niin kalpealta. Voi rakkaani, miten myöhäinen nyt jo onkaan! Olen kuullut mustalaisten soittavan jo puolituntia. En tule tänään ikinä valmiiksi».

Ja pieni kamarineiti juoksi sinne ja tänne häärätessään nuoren emäntänsä ympärillä. Sininen vyö vaihdettiin punaiseen ja takaisin jälleen, joku irtautunut keltainen kihara kiinnitettiin jälleen paikoilleen ja laitettiin silmukka sinne ja toinen tänne. Tyttö hääräsi innokkaasti hikipäissään ja ylpeänä emännästään, joka oli tasankojen kaunein perijätär. Bideskuty’n seitsemäntoista vuotiaasta Ilonkasta luultiin tulevan maakunnan kaunotar, kaunein tuossa maassa, jossa kaikki naiset ovat kauniita. Hänellä oli solakka, mutta kumminkin täyteläinen, unkarilaiselle rodulle niin ominainen vartalo, persikanvärinen iho, kullankeltainen tukka, ja »älä unhota minua»-silmät, joiden sanotaan panevan jokaisen tulisen unkarilaisen syttyvän sydämen liekehtimään. Koska, kuten Bideskuty’n jalo emäntäkin oli sanonut, jokaisen unkarilaisen jalosukuisen tytön velvollisuus on tulla kauniiksi, täytti Ilonka varmasti nämä vaatimukset täydellisesti, ja kreivitär, hänen äitinsä, sai olla melkein varma, että hänen tyttärensä täyttää toisenkin velvollisuutensa yhtä täsmällisesti ja menee niin edullisiin naimisiin kuin hänen äidillinen sydämensä suinkin ikinä vain voi toivoa.

Alakerroksessa alkoi hälinä muuttua melkein sähköiseksi. Kreivitär itse ahtaassa silkkipuserossaan, joka oli kuulunut hänen myötäjäisiinsä ja jota oli monta kertaa koetettu muuttaa hieman muodinmukaisemmaksi, loi viimeisen silmäyksen suuressa lämpiössä olevaan komeasti katettuun päivällispöytään. Suuri tamminen tarjoilupöytä, joka oli melkein koko lämpiön pituinen, notkui suurten, kaikenlaista lihaa ja kalaa sisältävien lautasten alla, jotka täyttivät jokaisen vapaan nurkan. Toisilla hevosenkengänmuotoisilla pöydillä oli suuria koreja täynnä melooneja ja viinirypäleitä, jotka levittivät läpitunkevaa tuoksua ympärilleen.

Suuria, valmiiksi aukaistuja viinipulloja oli valmiina lautasten välissä ja tarjoilupöydän kummassakin päässä olevilla korkeilla pukeilla oli pari viinitynnyriä valmiina luovuttamaan sisältönsä siinä tapauksessa, etteivät pullot riittäneet. Palvelijat, jotka olivat pukeutuneet parhaimpiin ahtaihin unkarilaisiin takkeihin ja vielä ahtaampiin polvihousuihin ja kiiltävimmästä nahasta valmistettuihin kenkiin, oleskelivat alempana olevassa välikössä odottaen tulijoita. Mustalaissoittokunta sympaalinpuhaltajineen ja johtajineen oli asettunut pihalle aloittaakseen Rákóczyn marssin heti, kun etäinen piiskan läjähdys ilmoittaa ensimmäisten vieraiden tulon.