»Mutta hyvä ystäväni», kuului lihavan kreivi Kantássyn jylisevä ääni, »usko minua, kiintymisesi noihin kirottuihin koneihin on suurinta hulluutta, mitä maailmassa on! Eivätkö isäsi ja minun isäni, isoisäsi ja minun isoisäni kylväneet ja leikanneet maailman parasta viljaa ja jauhaneet sitä valkoisimmiksi jauhoiksi tuollaisitta ulkomaalaisitta laitoksitta? Ethän sinä voita niillä mitään muuta kuin joudut juutalaisten nyljettäväksi, sillä tuollaiset vehkeet maksavat rahaa, jota emme tähän asti, Jumalalle kiitos, ole ollenkaan tarvinneet».

»Kuulehan, veliseni, Englannissa…» aloitti Bideskuty hyvin tietäväisen näköisenä.

»Älä rupea puhumaan minulle tuosta kirotusta maasta! Luuletko minun tietävän siitä muuta kuin, että se on meren ympäröimä maa, jonka vilja on huonompaa kuin mitä me annamme sioillemme ja jonka asukkaat valmistavat viiniä karviaismarjoista? Kysyn sinulta, mitä he tietävät viljasta ja rypäleistä? Miksi eivät he, koira vieköön, valmista kelvollista sellaista noilla saatanan laitteillaan»?

»Ajattele, miten mitättömällä työllä ja vähillä vaivoilla sitten suoriudun, kun myllyni valmistuu».

»Kenenkä töitä ja vaivoja sinä tahdot säästää? Noiden laiskojen ja kelvottomien talonpoikienko? Aiot siis antaa heille enemmän vapautta, että he voisivat rikastua ja tulla suurempien maatalojen omistajiksi kuin me, ja ajaa lopulta meidät aateliset pois kodeistamme, kuten nuo kirotut juutalaiset ovat jo alkaneet tehdä. Niin kauan kuin pakotat talonpoikaa työskentelemään hyväksesi antamatta hänelle muuta palkkaa kuin potkuja, kunnioittaa ja pelkää hän sinua, mutta jos sallit hänen työskennellä omaksi hyödykseen, rikastua ja tulla suurten maa-alojen omistajaksi, alkaa hän ajatella olevansa sinun vertaisesi, polvistuu vierellesi kirkonpenkissä ja luulottelee, että hänen poikansa voi naida tyttäresi».

»Ei ole ollenkaan vaikea pysyttää talonpoikaa oikealla alallaan, rikastakin, kuten esimerkiksi Keményn Andrásta, joka on vuokrannut minulta Kisfalun. Tuon miehen sanotaan omistavan noin neljä tahi viisi miljoonaa floriinia, jotka hänen saita isänsä oli kuulemma kätkenyt viinitynnyreihin. Kumminkin on hän hyvin tyytyväinen saadessaan vuokrata Kisfalun minulta, ja olen varma, että milloin tahansa kohtaankin hänet, ottaa hän kohteliaasti lakin päästään minun, tilanomistajansa, edessä».

»Aiotko todellakin uskotella minulle, että kartanosi alueella on talonpoika, joka omistaa miljooneja floriineja? Joku on huiputtanut sinua kauniilla puheilla, ystäväni».

»Mitään kauniita puheita ne eivät ole, vaikka luullakseni rahamäärän suuruus onkin liioiteltu. Hänellä on kumminkin varmasti paljon rahaa ja sitäpaitsi on minulle kerrottu, että hän saa aina viininsä ja nautansa edullisesti kaupaksi».

»No, olkoon sitten, mutta mielestäni käyttäytyy tuo talonpoika kirotun hävittömästi kootessaan tuollaisia rikkauksia. Ihmettelenpä, onko hän jo halunnut ostaa sinulta jotakin maakappaletta»?

»Ei milloinkaan. Muutamat ihmiset luulevat hänen lainailevan rahoja omaan laskuunsa, mutta en tiedä sitä varmasti. Minulla ei ole ollut milloinkaan mitään tekemistä hänen kanssaan.»