»Vai niin. Mutta luullakseni olet liikeasioissa jonkun juutalaisen tahi parinkin kanssa»? vihjaisi kreivi Kantássy äänekkäästi nauraen. »Tuo kirottu mylly on varmasti tullut maksamaan paljon.»
»Niin on!» vastasi Bideskuty raukka, pudistaen päätään muistellessaan eilistä tuhoisaa sopimustaan, »ja nuo kirotut juutalaiset vaativat niin äärettömän suuren koron. Minulla on enää tuskin niin paljon viljaa jäljellä, että voin varustaa tämän talon leivällä. En olisi ollenkaan pahoillani, vaikka tuo saita Keményn András haluaisikin ostaa minulta palasen maata».
»Eikö hän ole milloinkaan sanonut haluavansa ostaa sinulta Kisfalua?»
»Ei ikinä, ainakaan minun tietääkseni, ja sehän minua juuri enimmän kummastuttaakin. Olen sitä usein odottanut ja toivonut, koska en voi lahjoittaakaan maatilaa hänelle».
»Hän tuntuu todellakin pysyvän järkevästi omalla alallaan», vastasi kreivi Kantássy. »Sehän olisi jo todella hirveätä, että joku talonpoika olisi tuon kauniin Kisfalun omistaja.»
»Hänellä on kuitenkin kaikissa tapauksissa paljon rahaa. Mihin hän sitä käyttää, en voi ymmärtää. Jokainen talonpoika haaveksii kumminkin, sitten kuin heidät vapautettiin, saavansa joskus omistaa palasen maata».
»Omistaako palasen maata»? toisti vihainen kreivi. »Hyvä Bideskuty, mistä maailmasta olet saanut päähäsi tuollaisia uudenaikaisia aatteita? Tulevatko ne Englannista noiden jumalattomien koneiden mukana? Jos asian laita on niin, niin usko minua ja upota koko tuo hökötys mereen yhdessä tuon olutta valmistavan maan kanssa, jonka piru vieköön. Heidän omansa todellakin! Kun olin nuori, ei ainoastaan kaikki maa, vaan myöskin heidän laiskat ja kelvottomat ruumiinsakin kuuluivat aatelisille, he ja heidän poikansa ja tyttärensä myöskin. Ja nyt sinä puhut heidän maistaan ja rikkauksistaan! Mahdotonta»!
Ja lihava ja vanha kreivi Kantássy, pyöreä ja laahustava, poistui vihoissaan ystävänsä luota, jolla oli niin naurettavat mielipiteet, vedotakseen kreivittäreen, joka oli aloittanut elämänsä noudattamalla ohjetta: »Paroonit ovat vasta ihmisiä», ja jolta hän senvuoksi tiesi aina varmasti saavansa kannatusta.
»Keitä muita sinä vielä odotat tänään?» kysyi kreivitär Kantássy heittäytyen rohkeasti taisteluun. Hän ei ollut ollenkaan varma, oliko miehensä viimeinen huomautus ollenkaan sopiva ja luuli keskustelunaiheen vaihtamisen olevan hyvin suotava.
»Odotamme enemmän niitä vieraita, jotka tulevat junassa. Egregyisit tulevat luultavasti kumminkin vaunuilla, sillä kuten tiedät, ei täti Irma ole milloinkaan elämässään matkustanut junassa. He eivät kumminkaan tule luultavasti, ennenkuin huomenna, koska tiet ovat niin huonossa kunnossa. Mutta Bartócz'it, Madács'it, Palotays'it ja muutamat muut ovat luullakseni aivan heti täällä. Muistaakseni saapuu juna johonkin aikaan aamulla», lisäsi hän epävarmasti. »Sen on pysähdyttävä aina pitkäksi ajaksi Palotaan, sillä paronitar ei milloinkaan joudu ajoissa, ja juna odottaa aina häntä».