Pieni tyttö raukka, olisiko hän voinutkaan tietää rakkaudesta muuta kuin, että oli niin hauska kuunnella tuon ainoan puhuvan siitä, joka tanssi csárdásta niin jumalallisesti ja oli niin komean näköinen vapaaehtoisten vormussa. Hän salli sekä itsensä että hänen vaipua näihin valoisiin unelmiin, tottumaton kun hän oli ajattelemaan tulevaisuutta ja tyytyen aina nykyisyyteen, joka oli niin suloinen. Hän ei muistanutkaan, että tällaiset unelmat aina loppuvat, eikä ajatellutkaan, että sellainenkin maailma on olemassa, jota ei ole tehty musliinipuvuista, kotiljongeista eikä kauniista vapaaehtoisista upseereista, jossa töykeät sanat usein valloittavat noiden hellästi kuiskattujen »Rakastan sinua!» sijan, ja jossa todellisuus säälimättömin sormin hajoittaa nuorten tyttöjen runolliset kuvittelut kaikkiin tuuliin muuttaen heidät usein surullisiksi, joskus koviksi, mutta aina pettyneiksi, sillä ei mikään todellisuus, vaikka se olisikin valoisa, voi kilpailla seitsentoistavuotiaan tytön aivoissa syntyneitten haaveitten kanssa.
Kun jokainen oli mennyt nukkumaan tanssittuaan, huviteltuaan ja leikittyään tuntikausia, uneksiakseen uusista tanssiaisista, huvituksista ja leikeistä, tiesi Ilonka varmasti, että hänen äitinsä tulo hänen huoneeseensa tähän tavattomaan aikaan tarkoitti ankaraa nuhdesaarnaa. Hän oli koko päivän ollut äärettömän varomaton, ja huolimatta äidin synkistä katseista ja vanhempien naisten kuiskaavista huomautuksista oli hän osoittanut Madách’in Ferille mitä suurinta huomaavaisuutta.
Kreivitär Irma ei aikonut olla vihainen, sillä sisimmässä sydämessään oli hän aivan varma, että hän rakasti tytärtään ja huolehti vain tämän onnellisuudesta, kun hän rupesi teroittamaan hänelle samaa kuin hänelle itselleenkin oli opetettu, että rakkaus on ainoastaan luvallista silloin kun kuuluisan suvun edustaja suurine omaisuuksineen ilmestyy kosijaksi. Hän oli varma, että köyhyys ja polkunaiminen aiheuttavat vain kaikenlaista kurjuutta, ja olisi ollut mielestään aivan luonnoton ja rikollinen äiti, ellei hän olisi ajoissa selittänyt noita asioita Ilonkalle sellaisin tavoin, että tämä vasta osasi karttaa tuollaisia vahingollisia lähentelemisiä ja lopettaa ne silloin, kun ne ahdistivat häntä.
»Tulin sanomaan sinulle, Ilonka, että olen ollut sinuun äärettömästi tyytymätön», aloitti hän kuivasti.
»Minuunko, äiti»?
»Käyttäytymisesi tuon rutiköyhän Madách'in kanssa oli kovin sopimatonta».
»Ah, äiti»!
»Jokainen huomasi sen tänään. Minunkin oli pakko hävetä puolestasi koko illan».
»Äiti»!
Pieni tyttö raukka, hän oli niin katuva ja surullinen. Hän tiesi kyllä olevansa hieman syyllinen, mutta hän oli huvitellut niin äärettömästi tänään. Pari suurta kyyneltä oli jo valahtanut hänen poskilleen, sillä äiti teki torumisillaan hänet aina onnettomaksi.