»Hei», vastaa András iloisesti, »jos kartanonomistaja onkin palkannut pirun työskentelemään puolestaan, ei minun viljani saa senvuoksi turmeltua leikkaamattomana»!
»Kyllä kai sen tiedät, András, että tarpeen vaatiessa työskentelemme kyllä puolestasi niin, että selkämme katkeavat, mutta tänään on se jostakin syystä mahdotonta. Sellainenkin voi olla mahdollista», lisäsi talonpoika synkästi, »että sinä jo tulevana vuonna annat meidän nähdä nälkää ja palkkaat pirun apulaiseksesi».
»Oikein puhuttu, Rezsö», sanoi eräs toinen nuori jänteväkäsivarsinen ja leveärintainen atleetti, jonka paljas yläruumis loisti auringonpaisteessa kuin ajan ruskettama elefantinkin.
»Niin, tasangoilla työskentelemisestä ei ole juuri enää mitään hyötyä, kun piru jo leikkaa viljaa. Luullakseni tulevana vuonna kylvöäkin hän jo, jolloin kaikki voimme lopettaa hommamme ja odottaa, kunnes kuolemme nälkään».
»On jo aika, että Tarna tulvii ja hukuttaa meidät kaikki, ennenkuin piru vie sielumme».
»Höpö, höpö», sanoo András kärsimättömästi, »Mitä meillä Kisfalun asukkailla on tekemistä Bideskuty’n perkeleen kanssa? Luullakseni kartanonomistaja on hullu kaikkine koneineen, mutta te kaikki olette vielä hullumpia, kun vaivaatte aivojanne ajattelemalla hänen hommiaan. Olette sitäpaitsi aika konnia, jos kulutatte päivän tekemättä mitään teille maksamastani palkasta».
»Tuo on kyllä hyvä, András, mutta et voi palkata jokaista Tarnan tällä puolen asuvaa työkykyistä miestä hommiisi. Toivon, että voisit, sillä silloin ei veljenkään olisi pakko työskennellä Bideskuty’n herralle. Sen hän kumminkin tekee peläten ja vapisten, jottei piru katkaisisi hänen selkäänsä silloin kun hän kumartuu työhönsä».
»Siellä ovat myös minunkin nuoremmat veljeni käyttämässä noita pirullisia koneita, jotka leikkaavat ja sitovat viljan ratasten avulla. Laczi, joka on nuorin, kertoi minulle», lisäsi talonpoika pelokkaasti kuiskaten, »että hän epäselvästi näki mustan miehen, jolla oli häntä ja pitkät korvat, istuvan toisen härän sarvien välissä, kun tuo viaton eläin raukka veti tuota kirottua konetta. Laczi sanoi olleensa vähältä pudota istuimeltaan».
»Hän joi varmasti liian paljon äitinne antamaa viiniä ennen työhön lähtemistään sinä aamuna», sanoi András koettaen nauraa. Mutta hänen naurunsa kuulosti väkinäiseltä ja luonnottomalta. Kaikki isä Ambrosiuksen opetukset eivät olleet voineet karkoittaa kokonaan tuota talonpojille niin ominaista taikauskoisuutta hänen aivoistaan, ja vaikka András koettikin olla katsomatta Bideskuty’yn päin, kääntyivät hänen silmänsä kumminkin vaistomaisesti hedelmällisten peltojen ja hiekkatasankojen yli tuohon mustaan savupatsaaseen, jonka hän tiesi kohoavan Bideskuty’n uuden myllyn piipusta.
Hän oli kuullut Rosensteiniltä, että kaikki koneet, joita tarvittiin vehnän jauhamiseen jauhoiksi höyryn voimalla, olivat valmiina paikoillaan myllyssä, ja saanut selville, että kartanonomistaja aikoi panna myllynsä käyntiin tänään. Isä Ambrosius oli tietysti selittänyt hänelle tarkasti höyryn voiman ja käytön, mutta Keményn András oli, huolimatta rikkauksistaan ja saamistaan opetuksista, kumminkin vielä talonpoika sydämeltään, eikä hän voinut estää ruumistaan vapisemasta eikä itseään luomasta levottomia katseita taakseen joka kerta, kun hän huomasi nuo mustat savupilvet, jotka muodostivat ruman läikän sileälle, hänelle niin rakkaaksi tulleelle taivaanrannalle.