Hän oli selvästi pulassa, miten tyynnyttää pelkäävät työmiehensä, koska hän oli hieman säikähtynyt itsekin. Levoton joukko oli kokoutunut isäntänsä ympärille ja kaikki olivat innokkaat saamaan jonkunlaista lohdutusta häneltä, sillä isä Ambrosiuksen jälkeen ei kenenkään, ei edes kreivinkään, luultu omaavan niin paljon tietoja kuin Andráksen. Kaikenikäiset nuorukaiset ympäröivät hänet innoissaan, kiihkoissaan ja iloiten saadessaan puhua pelostaan aina myötätuntoiselle isännälle. Jokaisella oli joku juttu kerrottavana hänelle isästään, veljestään tahi pojastaan, jotka työskennellessään päivät pitkät lähellä tuota salaperäistä rakennusta (joka varmasti oli pirulle pyhitetty paikka,) olivat tavalla tahi toisella tunteneet paholaisen läsnäolon, pirun, joka nyt kuljeskeli valtatiellä ja pistäytyi jokaiseen taloon ja ravintolaan sitten kuin kartanonomistaja oli pyytänyt hänet avukseen. Naisetkin olivat lopettaneet sitelemisensä ja juttelivat samasta asiasta. He polkivat vihaisesti laihoja ruskeita jalkojaan maahan ja heristivät nyrkkejään tuolle etäiselle savupatsaalle, joka oli ensimmäinen saatanalle sytytetty uhrivalkea kauniilla tasangolla. Iloisen värisine pumpulihameineen, koristeltuine pellavapaitoineen, ahtaihin liiveihin puettuine hoikkine vartaloineen ja somistaviin solmuihin sidottuine keltaisine huiveineen, jotka suojelivat heitä polttavalta auringolta, muodostivat he maalauksellisen ryhmän vihaisia raivottaria, jotka varmaankin voivat karkoittaa toimeliaammankin pirun paikkakunnalta. András tunsi, että oli hyödytöntä kehoittaa heitä työhön nyt.
»Erzsi, kaunokaiseni», sanoi hän iloisesti, »jos katselet noin tulisesti Bideskuty’yn päin, viekoittelet varmasti pirun suoraan tänne, sillä hän voi luulla katsettasi omasta pätsistään lähteneeksi säteeksi».
»Anna minun olla rauhassa piloiltasi tänään, András, sillä isäni työskentelee tuolla saatanan rakentamassa myllyssä. Kartanonomistaja lupasi hänelle suuren palkan ja uhkasi olla ottamatta häntä työhönsä ollenkaan tänä viljankorjuuaikana, ellei hän suostu. Isäni meni senvuoksi tänään kirkkoon ehtoolliselle, ja isä Ambrosius antoi hänelle koko litrallisen pyhää vettä. Mutta kun isäni läksi tuohon jumalattomaan työhön, itki äitini niin, että hänen sydämensä oli haljeta, ja minustakin tuntuu, etten näe häntä enää milloinkaan hengissä. Ah, miksi ei piru vie kartanonomistajaa mukanaan helvettiin, koska hän pitää niin paljon paholaisesta»? lisäsi kaunis Erzsi heristäen nyrkkiään uhkaavasti kaukaa kohoavalle savupatsaalle.
»Poikani Imre tekee myöskin jotakin työtä rakennuksessa», sanoi muudan vanha nainen itkusta värisevin äänin.
»Jos hänelle vain tapahtuu jotakin pahaa, haluan…»
»Hush, hush», huudahti András, »tuollaiset puheet on kielletty Kisfalussa. Bideskuty’n herra on teidän isäntänne ja teidän on tehtävä työtä hänelle silloin kun hän käskee. Jos teette velvollisuutenne, ei piru voi mitään teille».
»Meidän velvollisuutemme ei ole suojella ketään, joka toimii yhdessä saatanan kanssa», sanoi Erzsi tulisesti.
»Ei ollenkaan»! mumisivat muutamat joukosta.
»Laczinkin on lopetettava työnsä siellä», sanoi eräs mies.
»Hänellä ei ole mitään oikeutta luovuttaa sielujamme perkeleelle», sanoi toinen.