»Rosenstein selitti, ettei kreivi halua kuunnella kenenkään puheita.
Hän on niin sydämestään kiintynyt tuohon kirottuun myllyyn».
Etelka oli alkanut kehrätä jälleen, ja rukinrattaan hyrinä säesti hiljaa heidän keskusteluaan. András tunsi olevansa hermostunut ja vieläkin epämääräisesti levoton. Hän käveli edestakaisin tuossa kapeassa huoneessa ja vetäisi aina silloin tällöin uutimet syrjään katsellen rypistetyin kulmin tuota mustaa savupilveä, joka vieläkin näkyi kaukaa taivaanrannalta.
»Ihmettelenpä, onko isä Ambrosius puhunutkaan siitä milloinkaan kreiville»? mumisi hän ääneen.
»Ystävällinen isä ei luultavasti ole uskaltanut puhua paljon pelosta, että kreivi suuttuu hänelle. Silloin olisi hänen pakko poistua Arokszállasin kirkosta, jonka pappina hän on ollut jo neljäkymmentä vuotta. Se murtaisi hänen sydämensä. Ei, ei»! lisäsi vanhus, »isä ei ole uskaltanut puhua».
»No silloin, äiti, uskallan minä», sanoi András päättäväisesti. »Ei ole vielä liian myöhäistä ja olen varma, että löydän sydämestäni oikeat sanat, joilla voin taivuttaa kreiviä luopumaan hulluista suunnitelmistaan, jotka aiheuttavat vain onnettomuutta, levottomuutta ja pelkoa. Hän on kai kumminkin niin ystävällinen, että hän kuuntelee minua. Ja sitäpaitsi», lisäsi hän keikauttaen päätään ja suoristautuen, »on minulla yhtä paljon työmiehiä kuin hänelläkin. Olen lainannut hänelle niin paljon rahaa, että minulla on oikeus keskustella hänen kanssaan silloin kun haluan. Voin ostaa tuon kirotun myllyn häneltä ja sitten hajoittaa sen, jos vain haluan. Ja sen minä teenkin mieluummin, tahtokoon hän sitten myllystään miten paljon tahansa, kuin katselen miesten synkkiä ja uhmaavia kasvoja ja naisten itkua, kuten tänään. Siunaa minua, äiti, sillä lähden ratsastamaan Bideskuty’yn heti. Ei ole vielä liian myöhäistä ajaa piru Tarnan toiselle puolelle».
»Jumala siunatkoon sinua, poikani», sanoi Etelka, pudistaen kumminkin päätään. »Bideskuty’n kreivi on niin ylpeä, ettei hän välitä talonpojan puheista».
»Talonpojanko, joka voi ostaa jokaisen hänen omistamansa maakaistaleen sittenkin, vaikka hän on lainannut kreiville ostosumman jo parikin kertaa», vastasi András ylpeästi. »Äiti, älä peloittele minua. Bideskuty’n herra on minulle suuressa kiitollisuuden velassa, ja hän onkin kiitollinen, jos hän vain on tavallinen ihminen, lainaamistani rahoista, jotka hän on melkein saanut lahjaksi ja jotka ovat estäneet häntä joutumasta juutalaisten kynsiin. Hänen on tehtävä minulle palvelus palveluksesta ja myytävä minulle tuo kirottu päähänpistonsa, että voin hajoittaa sen. Lähetä sana pelloille, että miehet voivat ruveta tyynesti jälleen töihinsä. Huomenna alamme hajoittaa tuota perkeleen myllyä ja lähetämme koneiston takaisin helvettiin».
Hän oli taasen iloinen, ja äiti kuuli hänen laulavan talliin mennessään ja puhelevan iloisesti tammalleen, kun hän silitteli tämän solakkaa kaulaa ja kuiskasi tälle, mihin hän aikoi lähteä. Pari minuuttia sen jälkeen kuin Etelka oli vetänyt uutimet syrjään katsoakseen tasangolle, näki hän poikansa ajavan laukaten poispäin ja heiluttavan hattuaan riemuissaan. Äiti katsoi hänen jälkeensä, kunnes hän ja hevonen muuttuivat pieneksi sinistä taivaan rantaa vasten näkyväksi pisteeksi. Sitten hän jälleen pudisti päätään, mutta hänen kasvoillaan oli nyt ylpeä ilme ja silmissä ilon kyyneleet, kun hän jälleen istuutui kehräämään.