András käveli hyvältätuoksuvaa kujannetta pitkin ja voi jo kaukaa kuulla iloista hälinää rakennuksesta — jyriseviä naurun räjähdyksiä, iloista soittoa, eläköön-huutoja ja veitsien ja haarukkain kalinaa porsliinilautasia vasten. Aikojen kuluessa opittu kunnioitus jaloa kreiviä kohtaan pakotti hänet sivuuttamaan pääsisäänkäytävän ja komeat portaat. Hän kääntyi vasemmalle, josta kuului yhtä äänekästä naurua ja kantautui hänen nenäänsä herkullinen paistetun lihan ja mehuisten hedelmien haju.
András aukaisi suuret kaksoisovet ja astui keittiöön, jossa pari päivää aikaisemmin Rosensteinin oli ollut pakko rikkoa uskontonsa määräykset tyydyttääkseen kreivin kujeilunhalua.
Yhtä iloisesti kuin ennenkin, mutta niin ahkerasti, ettei sitä voida kuvatakaan, häärivät kokit, kyökkipalvelijattaret ja pojat siellä nauraen, jutellen ja iloiten. Todellinen iloinen yhteinen hämmästyksen huuto kajahti Andrásta vastaan, kun hän tuli sisään.
»Jumala on tuonut sinut luoksemme, András!» huudahti Benko, kartanon lihavahko kokki. »Zsuzsi, hae nopeasti tuoli! Ei, ei sitä, vaan tuo suuri nojatuoli. Panna, pyyhi pöytä nopeasti, ja Miska, tuo se lampaanpaisti pöydälle! András ystäväni, kunnioitat kai meitä niin paljon, että suostut maistamaan sitä»?
Ja nuoret palvelijattaret ja kyökkipojat keräytyivät innoissaan odottamattoman vieraan ympärille. Talon seinille oli hän aivan outo, mutta ei kenellekään sen asukkaalle. Jokainen talonpoika maakunnassa tunsi hänet, rakasti häntä ja oli hänelle kiitollisuuden velassa toisesta tahi toisesta syystä, olipa hän sitten työmies tahi palvelija, mies tahi nainen.
»Kiitoksia, kiitoksia teille kaikille!» sanoi András kohottaen käsivartensa suojellakseen itseään kouraantuntuvimmilta tervehdyksiltä. »En ole tullut syömään kreivin lihaa hänen keittiössään, vaikka kaikki te olette tervetulleet syömään minun ja äitini kanssa pöydässämme. Tänään olen tullut keskustelemaan kreivin kanssa».
»Ah, mutta luullakseni se on mahdotonta», sanoi lihava Benko. »Kreivillä on nimittäin seuraa — melkein kaksisataa paroonia ja paronitarta, kreiviä ja kreivitärtä on juuri syömässä suuressa lämpiössä. Hei, kunpa vain saisit maistaa kaikkia herkkuja, joita olen valmistanut päivälliseksi»! huokaisi hän ammattimaisin ylpeyksin.
»Mutta ei suinkaan kreivikään voi syödä koko iltaa, ja minulla on hänelle hyvin tärkeätä puhuttavaa».
»Jos sinulla on aikaa odottaa», sanoi Benko kynsien miettiväisesti päätään, »kunnes Jánko tulee tänne, niin hän voi kuiskata kreivin korvaan, että haluat puhutella häntä, ja silloin kenties… Ja tuoltahan tuo Jánko jo tuleekin»! lisäsi hän, kun tämä kunnioitettava henkilö ilmestyi ovelle. »Jánko, tule tänne, tämä vieras on Keményn András Kisfalusta. Kumarra hänelle, Jánko, samoin kuin kumarrat kreivillekin. Kas niin! Ja nyt, Jánko, András haluaa puhutella kreiviä».
»Kun hänen korkeutensa syö päivällistä, ei häntä voida häiritä», sanoi
Jánko kynsien ajattelevasti korvallistaan.